• Luonnonperintösäätiö osti 78. luonnonsuojelualueensa – uusi alue sijaitsee Pälkäneellä

    Arvokkaita luonnonalueita lahjoitusvaroin hankkiva Luonnonperintösäätiö on ostanut Pälkäneen Luopioisista 22 hehtaarin metsäalueen. Se on säätiön 78. luonnonsuojelualue.
    Kukkialehto talviasussaan.
    Kukkialehto talviasussaan. Kuva: Anneli Jussila
    Metsä
    18.4.201815:12
    Elina Lampela

    Luonnonperintösäätiö on nimennyt uuden luonnonsuojelualueensa Kukkialehdoksi. Kukkiajärven itärannalla Kouvalan kylässä sijaitseva lehtomainen metsäalue rajoittuu kahdelta puolelta jo aiemmin perustettuihin luonnonsuojelualueisiin. Yhdessä näistä muodostuu noin 35 hehtaarin arvokas suojelukokonaisuus, joka itäpuolella ulottuu Kukkian rantaan asti.

    Uuden suojelualueen maapohja on rehevää ja lähteistä ja siellä esiintyy lehtomaisuudesta kertovia kasveja kuten näsiää, taikinamarjaa ja kämmekkäkasveja. Alueen kainaloon lounaispuolen rajanaapuriksi jää kuuluisa Takkulan lehmuslehtoalue, jolla kasvaa harvinaislaatuisen kookkaita ja korkeita metsälehmuksia.

    ”Kukkialehtoon kuuluu mielenkiintoisia kalliomuodostelmia luolamaisine syvennyksineen”, kertoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila.

    Jussila iloitsee siitä, että Kukkialehdon metsässä on jo pitkään ollut metsästys kielletty, mitä todistivat talvisella käynnillä harvinaisen runsaat eläinten lumijäljet.

    ”Myös lehtopöllö silmäili meitä kulkijoita puun oksalta. Kevään koittaessa päästään tutkimaan tarkemmin alueen kiinnostavaa kasvillisuutta”, Jussila sanoo.

    Kuusikkoinen mutta myös mäntyä ja lehtipuuta kasvava runsaspuustoinen alue ostettiin suojelumyönteiseltä perikunnalta.

    Vuonna 1995 perustetulla Luonnonperintösäätiöllä on Suomessa 78 luonnonsuojelualuetta, yhteensä noin 1 620 hehtaaria. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on Pentti Linkola.

    Artikkelin aiheet
    luonnonperintösäätiön toiminta
    luonnonsuojelualue
    Pälkäne
    Kukkialehto
    metsänsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua