• Anna Ylä-Anttila FSC Suomen toiminnanjohtajaksi

    Ylä-Anttila siirtyy FSC:lle Ihmisoikeusliiton talous- ja hallintopäällikön tehtävästä.
    Anna Ylä-Anttila aloittaa FSC Suomen toiminnanjohtajana 5. elokuuta.
    Anna Ylä-Anttila aloittaa FSC Suomen toiminnanjohtajana 5. elokuuta. Kuva: FSC Suomi
    Metsä
    24.6.201914:29
    Anni-Sofia Hoppi

    Vastuullisen metsänhoidon yhdistys FSC:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Anna Ylä-Anttila.

    FSC Suomi kertoi valinnasta viime torstaina. Ylä-Anttila aloittaa työssään 5. elokuuta.

    Hän siirtyy FSC:lle Ihmisoikeusliiton talous- ja hallintopäällikön tehtävästä. Ylä-Anttila on aiemmin toiminut muun muassa Eettisen kaupan puolesta ry:n (Eetti) toiminnanjohtajana, ja hänellä on myös muuta kokemusta erilaisista järjestöistä ja sertifiointijärjestelmistä.

    ”Koko FSC Suomen hallituksen puolesta haluan toivottaa Ylä-Anttilan lämpimästi tervetulleeksi järjestön toiminnanjohtajaksi. Hänen laaja ja monipuolinen kokemuksensa järjestömaailmasta sekä vastuullisuuskysymyksistä antaa erinomaiset lähtökohdat FSC:n kehittämiseen ja roolin vahvistamiseen kestävän metsätalouden edistäjänä”, toteaa FSC Suomen hallituksen puheenjohtaja Jari Niemelä.

    "On upeaa päästä kehittämään FSC:tä, jossa eri sidosryhmät tekevät näin konkreettista yhteistyötä. Olen erityisen kiinnostunut merkin vaikuttavuuden viestimisestä kuluttajille", Ylä-Anttila toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Anna Ylä-Anttila
    FSC Suomi
    toiminnanjohtaja
    Ihmisoikeusliitto
    järjestöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio