• Havusellun vientiKiinaan vetää

    Metsä
    4.9.201316:00
    MT toimitus

    Havusellun laivaukset Kiinaan lisääntyivät 17 prosenttia viime vuoden heinäkuusta.

    Länsimaisen sellun vientiä on vauhdittanut muun muassa Venäjän Bratskin sellutehtaan seisokki, sellu- ja paperimarkkinoita seuraava Foex arvioi.

    Sen sijaan lehtisellun vienti on vähentynyt.

    Euro on heikentynyt 0,9 prosenttia Yhdysvaltain dollariin verrattuna, millä on myönteisiä vaikutuksia täkäläisiin markkinoihin.

    Foexin mukaan elokuulta kootut markkinatiedot todistavat yhä selvemmin, että euroalueen taantuma on ohi. Talouskasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys kasvaa edelleen.

    Amerikoissa, Japanissa ja Kiinassa teollisuuden tuotanto on kasvussa.

    Yhdysvalloissa kartongin tarve kasvaa edelleen. Foex ennakoi Euroopan talouskasvun elpymisen edistävän kartongin kulutusta myös täällä.

    Sanomalehti- ja aikauslehtipaperin kulutus sen sijaan vähenee vähentymistään. SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    havusellu
    vientimarkkinat
    Kiina
    sellumarkkinat
    Foex
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle