• Riistakamerat ja tekoäly avuksi tulvien, jäänlähdön ja lumitilanteen seurantaan – Syke toivoo mahdollisimman monen kokeilevan palvelua

    Palveluun ladatuilla kuvilla pyritään kehittämään ja kouluttamaan algoritmejä jokitutkimusta ja virtavesien digitaalista kaksosta varten
    Palvelussa käyttäjä voi itse ladata kuvan palveluun ja tekoäly tunnistaa kuvasta jää- ja lumipeitteen.
    Palvelussa käyttäjä voi itse ladata kuvan palveluun ja tekoäly tunnistaa kuvasta jää- ja lumipeitteen. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Ympäristö
    12.11.202311:00
    Henna Lääveri

    Tekoäly tunnistaa uudessa palvelussa reaaliaikaisesti riistakameroiden kuvista lumen, veden ja jään määrän ja sijainnin virtavesiympäristöissä, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

    Koska jäät lähtevät? -palvelu luokittelee Syken mukaan kuvat ja poistaa automaattisesti heikkolaatuiset. Luokittelu kertoo, millä todennäköisyydellä kuvassa on jäätä, lunta tai vettä noin 95 prosentin varmuudella.

    Parannettavaa ja kehitettävää palvelussa on vielä jään, lumen sekä veden määrän ja sijainnin arviointimallissa.

    Palvelun käyttäjä voi itse ladata kuvan sivustolle ja tekoäly tunnistaa kuvasta jää- ja lumipeitteen. Palvelusta voi myös seurata, miltä jää- ja lumitilanne näyttävät tutkimuskohteissa eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä verkkosivustossa seurataan kuutta sijaintia.

    Syke toivoo, että mahdollisimman moni kansalainen innostuisi testaamaan palvelua. Palveluun ladatuilla kuvilla pyritään kehittämään ja kouluttamaan algoritmeja jokitutkimusta ja virtavesien digitaalista kaksosta varten.

    Tekoälymalleihin perustuva automaattinen seurantakamerakuvien tulkintapalvelu tukee seurantaa, tulvienhallintaa ja tutkimusta.

    Mallien kehittämiseksi on läpikäyty yli 300 000 riistakamerakuvaa noin sadassa eri paikassa, Lukelta kerrotaan.

    Lisää aiheesta
    • Kansalaishavaintoja voivat tehdä kaikki luonnossa liikkuvat.

      Luonto | Tutkijat kaipaavat kansalaishavaintoja – havainnot lumesta ja jäästä hyödyttävät tutkimusta

    • Vesistöt alkavat jäätyä pikkuhiljaa, jos säät pysyvät kylmänä.

      Erä | Avovesikausi päättymässä vähitellen – ”Jäät ovat vielä erittäin heikkoja, eikä niille kannata mennä”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä