• Motokuljettajan soveltuvuuskoe yllätti myönteisesti

    Merkittävä syy suurempiin hakijamääriin olivat kokeen antamat lisäpisteet.
    Testeillä voitiin motivaation lisäksi selvittää, onko hakijalla ammatissa tarvittavat riittävät päättely-, havainto- ja hienomotoriset kyvyt. Kuvituskuva.
    Testeillä voitiin motivaation lisäksi selvittää, onko hakijalla ammatissa tarvittavat riittävät päättely-, havainto- ja hienomotoriset kyvyt. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    6.2.202608:00
    Jukka Hämäläinen

    Vastoin oletettua uhkakuvaa metsäkoneen kuljettajakoulutuksen soveltuvuuskoe ei vähentänyt koulutukseen hakijoita. Itse asiassa hakupaine ja ensisijaisten hakijoiden määrät koetta käyttäneisiin oppilaitoksiin kasvoivat toisena ja kolmantena pilotointivuotena, kertoo Suomen suurimpiin yksityisen ammatillisen koulutuksen järjestäjiin kuuluva TTS tiedotteessa.

    Merkittävä syy hakijamäärien kasvuun oli soveltuvuuskokeella valituksi tulleille opiskelijoille kokeen antamat 1–10 lisäpistettä. Kyselyn mukaan niillä haluttiin varmistaa opintoihin pääsy. Kokeen sisältö oli myös jo vuonna 2023 alkaneen pilotoinnin seurauksena tullut tunnetuksi ja siihen harjoiteltiin.

    Yhteisvalinnoissa 2023–2025 soveltuvuuskokeen piirissä oli 1 962 hakijaa, joista 1 202 kutsuttiin kokeeseen. Osallistuneista 500 tuli valituksi ja 495 otti opiskelupaikan vastaan (99 %).

    Metsäkoneen kuljettajaopintoihin kiinnittyneiden osuus oli soveltuvuuskokeella yhteisvalinnassa 2025 valituksi tulleilla 9,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin ilman koetta valituilla.

    Metsäkoneenkuljettajan soveltuvuuskokeella on osoitettu voitavan luotettavasti tunnistaa hakijan motivoituneisuus metsäkonealasta ja kuljettajan ammatista. Testeillä voitiin myös selvittää, onko hakijalla ammatissa tarvittavat riittävät päättely-, havainto- ja hienomotoriset kyvyt.

    Pilotissa 2023–2025 valmisteltu soveltuvuuskoe on valmis valtakunnallisesti käyttöön otettavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkoneet | 19-vuotias koneyrittäjä on päättänyt olla alalla koko loppuelämänsä – metsässä työskentelyssä viehättää luonnossa oleminen

    • Metsäkoneen kuljettajan työssä käden ja silmän koordinaation pitää toimia.

      Koulutus | Moton kuljettajaksi opiskelevalta vaaditaan tilantajua – soveltuvuuskokeen tiedot jäävät usein hyödyntämättä

    • Kilpikaarnamännyt säväyttävät metsäkoneenkuljettajaa.

      Podcast | Tämän työpäivän olisi voinut jättää väliin: ”Kun hydrauliikkaöljy lentää 30 asteen pakkasessa...” – kuuntele podcast

    Artikkelin aiheet
    motokuljettajan soveltuvuuskoe
    metsäkoneenkuljettaja
    ammatillinen koulutus
    TTS
    pilotointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee