• Sahojen hiilijalanjälki on pieni, mutta sitä voidaan edelleen pienentää

    Puolet sahatavaran hiilijalanjäljestä syntyy metsänhoidosta ja puunkorjuusta.
    Sahauksen hiilijalanjälki on suhteellisen pieni ja sahatavara sitoo hiiltä pitkäksi aikaa.
    Sahauksen hiilijalanjälki on suhteellisen pieni ja sahatavara sitoo hiiltä pitkäksi aikaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    17.6.202019:00
    Jarmo Palokallio

    Sahateollisuuden hiilijalanjälki on varsin pieni. Sitä voidaan silti edelleen pienentää merkittävästi, näkee Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.

    Hiilijalanjälkien pohtiminen liittyy EU:n hiilineutraalisuustavoitteisiin. Suomi on hiilineutraalisuuden osalta etunojassa: tavoite on asetettu vuoteen 2035.

    Sahateollisuuden hiilitiekartan esitteli tänään projektipäällikkö Marja Jallinoja Luonnonvarakeskus Lukesta. Hänen mukaansa noin puolet sahatavaran hiilijalanjäljestä syntyy jo metsänhoidossa ja puunkorjuussa.

    Puutavaran kuljetuksen osuus on 16 prosenttia.

    Sahan sisällä hiilijalanjäljestä syntyy vähän reilu kolmannes. Hiilijalanjälkeä kasvattavat sahauksen lisäksi kuivatus ja työkoneet, jotka käyvät dieselillä.

    Biopolttoaineisiin siirtyminen ja energian säästö voivat pudottaa hiilijalanjälkeä sahojen sisällä merkittävästi. Sahauksen osalta pudotus voi olla 10 ja kuivauksen osalta 30 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.

    Yhteensä sahauksen noin 12 kilon hiilijalanjälkeä sahatavarakuutiota kohti on mahdollista pudottaa 2 kiloon.

    Hiilijalanjäljen vähentäminen edellyttää sahauksen kannattavuutta ja sahojen investointikykyä. Siltä osalta tilanne Suomen sahoilla ei ole kovin hyvä.

    Johtaja Tommi Sneck Koskisen Oy:stä oli erittäin huolissaan sahojen kannattavuudesta ja tehokkuudesta. "Investointien vähäisyys alkaa syödä suomalaissahojen kilpailukykyä. Kilpailijoiden modernit sahat ovat niitä tehokkaampia", Sneck totesi.

    Lue myös:

    Sahayritysten näkymät ovat ankeat pitkälle ensi vuoteen – "Poistuuko alalta kapasiteettia vai tuleeko toimintamalleihin muutoksia?"

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    hiilijalanjälki
    puunkorjuu
    biopolttoaineet
    hiilineutraalisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio