• Taas ennätys rikki: Valkohäntäpeuroja kaatui 74 000 ja metsäkauriita 20 400

    Tänä talvena lumiolosuhteet olivat jahdin kannalta suotuisat eteläistä ja lounaista Suomea myöten.
    Valkohäntäpeurasaalis keskittyi vahvasti muutamalle alueelle, sillä saaliista 95 prosenttia kertyi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilta.
    Valkohäntäpeurasaalis keskittyi vahvasti muutamalle alueelle, sillä saaliista 95 prosenttia kertyi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilta. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä
    10.3.202213:06
    Matti Tuominen

    Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin saalismäärät ovat jälleen rikkoneet ennätyksiä. Suomen riistakeskus kertoo, että helmikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella koko maassa saaliiksi saatiin 74 000 valkohäntäpeuraa ja 20 400 metsäkaurista.

    Valkohäntäpeuran saalismäärä nousi edelliskaudesta noin 4 000 kaadetun eläimen verran, eli noin kuusi prosenttia. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin koko maan tasolla noin 70 prosenttia.

    Valkohäntäpeurasaalis keskittyi vahvasti muutamalle alueelle, sillä saaliista 95 prosenttia kertyi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilta.

    Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin saalismäärä kasvoi noin kolme prosenttia edelliskaudesta. Metsäkauriita saatiin saaliiksi ympäri Suomen kaikilla riistakeskusalueilla, mutta selvästi eniten Varsinais-Suomessa, josta kertyi noin kolmasosa kokonaissaalismäärästä.

    Tiheimmän peurakannan alueilla tavoitteeksi on asetettu peurakannan leikkaaminen, ja valkohäntäpeuroja onkin kaadettu jo useana vuonna ennätyksellisen paljon. Riistakeskus huomauttaa, että tänä talvena lumiolosuhteet olivat jahdin kannalta suotuisat eteläistä ja lounaista Suomea myöten.

    Päättyneellä kaudella metsästäjiä pyydettiin ensimmäistä kertaa kirjaamaan jahdin yhteydessä tehtyjä havaintoja valkohäntäpeuroista Suomen riistakeskuksen Oma riista -palveluun. Havaintokirjauksia kertyi yli 20 000 kappaletta, ja ne sisälsivät yksittäisiä havaintoja yli 60 000 eläimestä.

    Luonnonvarakeskus julkaisee maaliskuussa arvionsa valkohäntäpeurakannan koosta. Kevättalvella 2021 kannan kooksi arvioitiin 125 000 eläintä.

    Lue lisää:

    Ilja Koivisto metsästää itse tehdyllä jousiaseella – jousimetsällä etenemisnopeus on tiputettava murto-osaan verrattuna haulikkometsästykseen

    Metsästysvuokrasopimuksella voi vähentää konflikteja – "Sopimuksiin tulisi kirjata esimerkiksi maanomistajan tahto riistan niukkuuden tai runsauden suhteen"

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    valkohäntäpeura
    metsäkauris
    saalismäärä
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle