• Kiinalainen Kaidi aikoo rakentaa miljardin euron biodieseljalostamon Kemiin

    Pääraaka-aineena käytettäisiin puuta.
    Biojalostamoa suunnitellaan Kemin Ajokseen.
    Biojalostamoa suunnitellaan Kemin Ajokseen. Kuva: Timo Lindholm
    Metsä
    10.2.201609:06
    Juha Kaihlanen

    Kiinan johtaviin bioenergiatoimijoihin kuuluva Kaidi suunnittelee rakentavansa Kemiin miljardin euron biodieseljalostamon, joka käyttäisi pääraaka-aineenaan energiapuuta. Jalostamo olisi ensimmäinen laatuaan niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti, Kaidin tiedote kertoo.

    Biojalostamon on määrä valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä.

    Kemin Ajokseen nousisi niin sanottu toisen sukupolven biojalostamo, jonka toteuttaisi Kaidi Finland. Tänä vuonna perustettu Kaidi Finland on uusiutuvaa energiaa tuottava yritys.

    Biojalostamon on määrä valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä.

    Kaidi Finlandin omistaa kiinalainen Sunshine Kaidi New Energy Group, joka kuuluu Kiinan suurimpiin biotalouden toimijoihin. Sillä on biojalostamoita Kiinassa ja Vietnamissa.

    Vuonna 1992 perustetun Kaidin arvo on noin seitsemän miljardia euroa, ja sillä on yli 8 000 työntekijää.

    Kaidin pääkonttori sijaitsee Kiinan Wuhanissa.

    Juttua täydennetty klo 8.42.  

    Artikkelin aiheet
    biodieseljalostamo
    Kaidi
    Kemi
    bioenergia
    biotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua