• Poliisi takavarikoi kalastajan joulukalat – alamittaisten järvitaimenten pyytäjää voi odottaa vielä vajaan kymppitonnin sanktiot

    Poliisi tutkii mahdollista kalastusrikosta Hämeessä. Poliisi takavarikoi kalastajan pyytämät alamittaiset järvitaimenet.
    Rasvaeväleikatun taimenen alamitan raja Etelä-Suomessa on 50 senttiä.
    Rasvaeväleikatun taimenen alamitan raja Etelä-Suomessa on 50 senttiä. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Erä
    4.12.202319:45
    Eija Vallinheimo

    Marraskuun alussa Hämeen poliisille ilmoitettiin mahdollisesta kalastusrikoksesta Hartolassa. Epäilyn mukaan paikallinen kalastaja olisi kalastanut verkoilla suurehkon määrän järveen istutettuja alamittaisia taimenia.

    Poliisin tiedotteen mukaan lokakuun lopussa paikalliseen järveen istutettiin rasvaeväleikattuja alamittaisia nuoria taimenia. Istutetut taimenet olivat noin 30–40 cm pitkiä. Rasvaeväleikatun taimenen alamitan raja Etelä-Suomessa on 50 senttiä.

    Alle 50 sentin mitaiset taimet tulee vapauttaa takaisin järveen. Istutuksen tarkoitus oli tukea järven taimenkantaa ja saada kalat kasvamaan ja lisääntymään järvessä.

    Kalat oli istutettu järveen myöhään syksyllä, jotta mahdollisimman harvalle kalastajalle tulisi houkutusta mennä laittomasti pyytämään istutettuja alamittaisia kaloja.

    Poliisin mukaan kalastaja oli heittänyt kalaverkkonsa kalojen istutuspaikan lähistölle. Verkot toivatkin parissa viikonlopussa reilusti saalista. Poliisi suorittamassa kotietsinnässä kalastajan pakastimesta löytyi 37 alamittaista taimenta.

    Hämeen poliisi epäilee hartolalaista kalamiestä kalastusrikoksesta. Mies on kuulustelussa myöntänyt kalastaneensa taimenet. Kalastaja sanoo ettei hän tiennyt kalan alamitasta. Saaliskalat oli tarkoitus jakaa jouluna lahjoiksi.

    Rasvaeväleikatun alamittaisena pyydetyn taimenen valtiolle korvattava arvo on 260 euroa, jonka tuomiosituin voi kalastajan määrätä maksamaan. Yhteensä kalastaja voi joutua maksamaan reilut 9600 euroa.

    Asia siirtyy poliisilta lähiaikoina syyttäjälle syyteharkintaan.

    Lisää aiheesta
    • Kalastajan velvollisuus on tarkistaa aina ennen kalaan lähtemistä kalastusrajoitukset.

      Erä | Kuhan pyyntiin tulossa vesistökohtaisia alamittarajoituksia – kalastajan tulee olla tarkkana sääntöviidakossa

    • Vesi ohjataan voimalan toiminnan loputtua tähän asti kuivana olleeseen Piilijokeen. Sitä pitkin taimenet pääsevät vaeltamaan Kuusingin pääuomasta latvavesille saakka.

      Kuusamon Kuusinkijoki vapautetaan vesivoimasta: Uhanalaiselle järvitaimenelle aukeaa kutualueita, kannan palauttaminen vaatii myös yhteistyötä Venäjän kanssa

    • Tämä Kemijoesta pyydetty järvitaimen on luonnonkala, jonka rasvaevä on tallessa.

      Lohi-, taimen- ja nieriäistukkaat eväleikattava vuodesta 2017 alkaen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle