• Komponenttipula helpotti – Keslan tulos kääntyi voitolliseksi

    Yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen viisi minuuutti ennen osavuosikatsauksen julkaisemista.
    Tilaajalle
    Metsäkonevalmistaja Keslan tilauskirjat täyttyivät hyvää vauhtia ja sillä on runsaan 33 miljoonan euron tilauskanta.
    Metsäkonevalmistaja Keslan tilauskirjat täyttyivät hyvää vauhtia ja sillä on runsaan 33 miljoonan euron tilauskanta. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsäkoneet
    26.4.202310:55
    Sami Suojanen

    Metsäkoneyhtiö Kesla kasvatti vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihtonsa 16,4 miljoonan euroon ja liiketuloksensa 0,6 miljoonaa euroa voitolliseksi.

    Vuosi sitten tammi-maaliskuussa liikevaihtoa kertyi 9,5 miljoonaa euroa ja tappiota 0,6 miljoonaa euroa.

    Yhtiön tiedotteen mukaan liikevaihto kasvoi toimitusviiveiden purkamisen, tuotannon prosessien kehittymisen ja komponenttien saatavuuden paranemisen ansiosta.

    ”Parantunut toimituskyky yhdistettynä tehostettuun kiinteiden kustannusten ja käyttöpääoman hallintaan paransi liiketoiminnan kannattavuutta ja rahavirtaa”, toimitusjohtaja Marko Pekkola toteaa tiedotteessa.

    Keslan saamien tilausten arvo pysyi käytännössä samana kuin vuosi sitten. Tilauksia tuli 14,6 miljoonaa euroa. Erityisen vahvaa kysyntä oli auto- ja teollisuusnostureissa. Vuosineljänneksen päättyessä yhtiön tilauskanta oli 33,8 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin tilauskanta oli 33,9 miljoonaa euroa.

    Yhtiö kävi talvella Ilomantsin toimipistettä koskevat muutosneuvottelut. Ne johtivat lomautuksiin, jotka toteutetaan työpisteiden kuormitustilanne huomioiden.

    Alkuvuoden parannuksen ansiosta yhtiö muutti liiketulosta koskevaa ohjeistustaan tästä vuodesta lisäämällä siihen selvästi-sanan. Yhtiö arvioi, että vuoden 2023 liikevaihto kasvaa ja liiketulos kasvaa selvästi edellisestä vuodesta. Aiemman ohjeistuksen mukaan tämän vuoden liikevaihdon ja liikevoiton arvioitiin kasvavan edellisestä vuodesta.

    Yhtiön antoi positiivisen tulosvaroituksen viisi minuuttia ennen osavuosikatsauksen julkaisemista. Tulosvaroitus on yhtiön omassa harkinnassa, mutta se on julkistettava ilman aiheetonta viivytystä, kun tuloksen muutos on käynyt ilmeiseksi. Kaikilla osakkeenomistajilla tai sellaiseksi aikovalla on oikeus saada mahdollisimman paljon ja tarkkaa tietoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

    Keslan A-osakkeen kurssi ponkasi keskiviikkona pörssin auettua yli 12 prosentin nousuun. Tieto tuloksen paranemisesta ja uudesta ohjeistuksesta oli merkittävä.

    Tulosvaroituksen viivyttelystä on Suomessa tuomittu muutamia kertoja sakkoihin. Esimerkiksi vuonna 2011 tietoturvayhtiö SSH Communications sai Helsingin pörssin kurinpitolautakunnalta 20 000 euron sakon. Yhtiö oli tiedottanut tulosvaroituksesta kymmenen minuuttia ennen osavuosiraportin julkistusta.

    Finanssivalvonta määräsi vuonna 2018 Uutechnic Groupille 50 000 euron seuraamusmaksun, koska yhtiö oli laiminlyönyt tulosvaroituksen antamisen ilman aiheetonta viivytystä vuonna 2015. Tuolloin yhtiö toimi Vaahto Groupin nimellä.

    Lisää aiheesta
    • Keslalla on tuotantolaitokset IIlomantsissa, Joensuussa ja Kesälahdella (kuvassa).

      Koneet ja kulkuneuvot | Kesla aloittaa muutosneuvottelut Ilomantsissa: Lomautusuhan alla 41 työntekijää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa