• Vuorokauden mittainen ”lajijahti” käynnistyy perjantaina Sallan kansallispuistossa

    Järjestäjänä Bioblitz-tapahtumassa toimii Metsähallituksen Luontopalvelut.
    Alustavat listat löydetyistä lajeista ja niiden lukumääristä kootaan jo tapahtuman lopussa, mutta lopulliset tulokset tapahtumassa bongatuista lajeista julkistetaan syyskuussa.
    Alustavat listat löydetyistä lajeista ja niiden lukumääristä kootaan jo tapahtuman lopussa, mutta lopulliset tulokset tapahtumassa bongatuista lajeista julkistetaan syyskuussa. Kuva: Hannu Tikkanen
    Metsä|Luonto
    7.8.202419:00
    Henna Lääveri

    Kansallispuistossa starttaava Bioblitz-lajijahti on intensiivinen biologisen tutkimuksen jakso. Tavoitteena on 24 tunnin aikana löytää kansallispuiston alueelta mahdollisimman monta eliölajia, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan. Tapahtuman järjestää Metsähallituksen Luontopalvelut.

    Sallan alueen lajilistan odotetaan olevan pitkä, sillä tapahtumaan osallistuu monien eri eliöryhmien huippuasiantuntijoita. Sallan kansallispuistosta on jo havaintoja yli tuhannesta lajista.

    ”Jännä nähdä, miten iso osa niistä löydetään uudelleen ja montako uutta lajia listoille saadaan”, pohtii tapahtuman järjestäjä, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junninen Metsähallituksen Luontopalveluista.

    Havaintoja tehdään eri lajeista aina sammalista ja jäkälistä lintuihin, sieniin sekä erilaisiin hyönteisiin asti. Kuvassa kaksi eri sompasammalta.
    Havaintoja tehdään eri lajeista aina sammalista ja jäkälistä lintuihin, sieniin sekä erilaisiin hyönteisiin asti. Kuvassa kaksi eri sompasammalta. Kuva: Tilhi Junninen

    Kartoitukseen osallistuvilta asiantuntijoilta löytyy Metsähallituksen mukaan osaamista muun muassa putkilokasveista, sammalista, jäkälistä, sienistä, linnuista, kovakuoriaisista, kärpäsistä, perhosista ja muistakin hyönteisryhmistä.

    Tapahtuma käynnistyy perjantaina 9.8. klo 12 Sallatunturin tuvat -matkailuyrityksen pihasta ja päättyy lauantaina klo 12. Alustavat listat löydetyistä lajeista ja niiden lukumääristä kootaan jo tapahtuman lopussa.

    Lopulliset tulokset tapahtumassa bongatuista lajeista julkistetaan syyskuussa, kun kaikki hyönteis- ja muut näytteet on saatu määritettyä.

    Bongattujen sienien tarkastelua vuoden 2023 Bioblitz-tapahtumassa.
    Bongattujen sienien tarkastelua vuoden 2023 Bioblitz-tapahtumassa. Kuva: Terhi Ryttäri

    Ensimmäinen Bioblitz-tapahtuma järjestettiin vuonna 1996 Yhdysvalloissa. Sittemmin idea on levinnyt ympäri maailmaa. Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää vuosittain Bioblitzin yhdessä kansallispuistossa tai muulla suojelualueella.

    Tähän mennessä lajeja on jahdattu muun muassa Naantalin Pähkinäisten saarella sekä Saaristomeren, Pallas-Yllästunturin, Hossan, Kolin, Pyhä-Luoston, Riisitunturin, Liesjärven ja Nuuksion kansallispuistoissa.

    Lisää aiheesta
    • Bioblitzin aikana pyritään kartoittamaan 24 tunnin aikana niin monta eliölajia kuin mahdollista. Kuvassa Pähkinäisen saari Naantalissa, jonka monipuolista lajistoa on kartoittettu Bioblitz-lajikartoitusmaratonin avulla.

      Luonto | Bioblitz-lajikartoitusmaraton alkaa Nuuksiossa ‒ kertarysäyksellä runsaasti uutta tietoa luonnonsuojelualueen luonnosta

    • Vaaleanvihreä lettomarrassammal on yksi niistä lajeista, joista ei aiemmin ollut Riisitunturin alueella havaintoja.

      Riisitunturin Bioblitzissä löytyi 759 lajia – joukossa myös yksi tieteelle uusi sienilaji

    • Luonnontieteellinen keskusmuseo haastaa havaitsemaan kasvi-, sieni- ja hyönteislajeja.

      Luonto | Luonnontuntijat saivat haasteen − ehditkö havaita 100 hyönteis- tai kasvilajia vuodessa?

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle