• Metsätuhojen ehkäisyn tulee olla ykköstavoite

    ”Yhdenkään osapuolen intresseissä ei ole se, että Suomen kasvavat ja hiiltä sitovat metsät muuttuisivat laajojen hyönteistuhojen vuoksi päästölähteiksi”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Tänä kesänä kirjanpainajan vuoksi tehtyjä tuhohakkuita on ilmoitettu peräti Pohjois-Savon korkeudelta.
    Tänä kesänä kirjanpainajan vuoksi tehtyjä tuhohakkuita on ilmoitettu peräti Pohjois-Savon korkeudelta. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    21.9.202209:00
    Pääkirjoitus
    Mari Ikonen

    Luonnonvoimat: lumi, tuuli, metsäpalo. Nisäkkäät: hirvi, muut hirvieläimet, myyrä. Sienet: tervas­roso, versosurma, juurikääpä. Hyönteiset: yksi on yli muiden, kirjanpainaja.

    Vuonna 2021 metsiköiden laatua alentavia tuhoja esiintyi yhteensä 5,1 miljoonalla hehtaarilla, mikä oli 26 prosenttia puuntuotannon metsämaan pinta-alasta. Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden raportti Metsätuhot vuonna 2021 (Luke 38/2022) kertoo tämän ja paljon muuta – myös sen, että suuri osa tuhoista jää tilastoilta piiloon.

    Jo pitkään on tiedetty, että kuusenjuurikääpä on se sieni­tauti, joka aiheuttaa suomalaisille metsänomistajille suurimmat taloudelliset tappiot. Juurikäävän taloudellisesta merkityksestä on tekeillä uusi arvio, joka valmistuu tänä vuonna. Arviossa hyödynnetään puiden katkontadataa. Alustavien tulosten perusteella kuusenjuurikääpä on Etelä-­Suomessa luultuakin yleisempi. Ikävältä alkaa näyttää myös männynjuurikäävän rooli männiköiden kuolemissa.

    Varttuneiden kuusien merkittävin tuhohyönteinen on kirjanpainaja, joka hyötyy lämpenevästä ilmastosta.

    Viime vuonna kirjanpainajan parveilu alkoi toukokuun 10.–14. päivän tienoilla. Helteisen kesäkuun lopulla puihin iskeytyi kirjanpainajan sisar­sukupolvi. Onneksi elokuussa sää viileni ja pelätyltä toiselta kuoriaissukupolvelta vältyttiin.

    Kuluvan vuoden elokuun puoliväliin mennessä Metsäkeskukseen oli tehty yli 2 200 hehtaarin metsänkäyttöilmoitukset hyönteistuhojen vuoksi, mutta tuo pinta-ala on vain jäävuoren huippu.

    ”Vähintä, mitä voimme tehdä, on lopettaa kuusen istutus kuiville maille tai juurikäävän vaivaamille kohteille”, kirjoittaa Suomen metsäkeskuksen johtaja Ari Eini Metsä­lehdessä. ”Voidaan myös kysyä, ymmärretäänkö vanhan eteläsuomalaisen kuusikon suojelemiseen liittyvä riski.”

    Kysymys on hyvä.

    Metsillämme on nyt ja tulevaisuudessa paljon käyttöä. Yhdenkään osapuolen intresseissä ei ole se, että Suomen kasvavat ja hiiltä sitovat metsät muuttuisivat laajojen hyönteistuhojen vuoksi päästölähteiksi. Keski-Euroopan kummituskuusikot ovat varoittava esimerkki.

    Myös se lienee selvää, että Suomessa tarvittaisiin vakavaa keskustelua hirvieläinkannoista. Koivun istuttaminen katkaisisi juurikääpäkierteen ja lehtipuita kaivataan muutenkin lisää, mutta metsänomistajat eivät halua kasvattaa niitä hirvien suuhun.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla