Sinivuokot ovat keväisten lehtojen ensimmäisiä kaunottaria

Lehdot ja lehtimetsät paljastuvat lumen alta elottoman oloisina. Puut ja pensaat ovat paljaita, karikkeen peittämä maa on ruskeaa, vain sinivuokon ikivihreä lehtirykelmä antaa lupauksen tulevasta. Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset siniset terälehdet jo työntyvät karvaisista nupuista. Kauniit kukat aukeavat, ja kohta aurinkoinen mäensyrjä hohtaa sinistä.

Siellä täällä on myös näsiän lehdetön risuvarsi saanut latvukseensa vaaleanpunaisten kukkien ryppään.

Sitten tulevat valkovuokot laajoina mattoina. Ne saavat seuraa imiköistä ja komeista kevätlinnunherneistä, joiden kukat aukeavat punaisina mutta muuttuvat pian sinisiksi. Tuoreessa kukkijassa on molempia värejä – latvassa punaista ja alempana sinistä.

Kiurunkannus hohtaa samoissa sinisen, punaisen ja liilan väreissä, ja lopulta parhaille maille ilmestyy keltavuokkojen syvänkeltaisia kukkia. Mitä etelämpänä ja mitä rehevämmillä mailla ollaan, sitä runsaampi on kukkaloisto.

Lehtojen kasveilla on kiire. Niiden on ehdittävä kukkimaan, ennen kuin puut puhkeavat lehteen ja varjostavat maan. Aikaa on muutama lämmin viikko, ja sen kevätkukkijat käyttävät tehokkaasti hyväkseen. Ne ovat osaansa sopeutuneita ja kestävät kylmää, pakkasyöt eivät niitä lannista.

Vuokot lienevät kevätkasveista tutuimpia ja odotetuimpia. Valkovuokko on niistä yleisin ja näyttävin kasvaessaan laajoina mattoina lehtomailla ja niittyjen laiteilla. Parhaiten se viihtyy multavilla mailla harmaalepän seurassa.

Sinivuokko on vuokoista vaatimattomin. Sekin vaatii tuoretta maapohjaa mutta kasvaa myös valoisissa kuusikkorinteissä ja sekametsissä. Lehdot ovat toki sillekin parhaita kasvupaikkoja, lounaassa erityisesti pähkinälehdot.

Kummankin lajin kukkien väri vaihtelee melkoisesti, valkovuokolla valkoisesta punertavaan ja lähes punaiseen, sinivuokolla sinisestä liilaan, punaiseen ja valkoiseen. Myös terälehtien määrä voi vaihdella.

Kolmikon täydentää keltavuokko, joka on vuokoista eteläisin ja vaatii kaikkein rehevimmän kasvupaikan. Sen löytää useimmiten rantalehdoista ja lehtoniityiltä, jonne se muodostaa valkovuokkojen sekaan kirkkaankeltaisia pikku kasvustojaan. Se saattaa myös risteytyä valkoisen serkkunsa kanssa. Syntyy ternivuokko, jonka kukinto on kalpeankeltainen ja lehdet hieman keltavuokon lehtiä leveämpiliuskaiset.

Meillä on vielä neljäskin vuokkolaji, kokonaan valkokukkainen alppivuokko, joka esiintyy suurena harvinaisuutena Asikkalassa.

Sen sijaan Etelä-Suomen harjumänniköissä paikka paikoin esiintyvä ja keväällä näyttävästi kukkiva kangasvuokko ei nimestään huolimatta kuulu vuokkoihin vaan kylmänkukkiin lähisukulaisensa hämeenkylmänkukan kanssa. Jälkimmäinen on harvinaisuus, jonka voi löytää Hämeenlinnan ympäristön harjuilta.

Vuokkoja on pidetty paitsi kevään airuina myös elämän ja rakkauden sekä toisaalta lyhyen kukoistuksensa takia katoavaisuuden symboleina. Ne ovat suosittuja, ja ihmiset ovat siirrelleet niitä pihoihin ja puistikkoihin. Monet pohjoisimmat esiintymät ovatkin syntyneet juuri villiintyneistä siirrokkaista.

Vuokot ovat karaistuneita kasveja. Olen monesti katsellut sinivuokkoja, jotka kukat supussa ja varsi nöyrästi kaarella pilkistävät takatalven lumesta tai odottavat pakkaskuuraisina parempia päiviä. Kun aurinko sulattaa lumen, ne avaavat kukkansa ja oikaisevat vartensa kurottaen valoon. Vuokot sulkevat kukkansa myös yöksi ja sateella suojaten näin arvokkaan siitepölynsä kosteudelta.

Lämpiminä ja valoisina päivinä kukat avautuvat suoraan aurinkoon ja kääntyvät sen kulun mukana. Ne houkuttelevat pistiäisiä, kukkakärpäsiä, perhosia ja muita keväthyönteisiä pölyttämään eli siirtämään yhden kukan heteistä siitepölyä toisen kukan emin luotille. Vain tällä tavalla kasvi voi tuottaa siemeniä.

Vuokoilla on myös toinen tapa leviämiseen. Niillä on pitkät maavarret, joista työntyy vähän väliä pintaan uusi kukkavarsi. Valkovuokolla maavarsi on erityisen pitkä ja haaroittuva. Me näemme laajan valkoisen maton kymmenine ja satoine kukkineen, mutta kysymyksessä saattaa olla vain yksi tai muutama yksilö. Tällä tavalla kasvi voi levittäytyä lähiympäristöön, mutta uudet yksilöt syntyvät vain siemenistä.

Useimmat kasvit tarvitsevat hyönteisten apua kukkiensa pölyttämiseen, mutta vuokot käyttävät niitä myös siementen levittämiseen. Suhteellisen suurissa siemenissä on pieni lisäke, joka sisältää makeaa nestettä. Se houkuttelee muurahaisia, jotka lähtevät kuljettamaan siementä pesäänsä. Se luiskahtaa tämän tästä leuoista ja putoaa, kunnes muurahainen lopulta kyllästyy ja jättää siemenen sijoilleen. Kuljettu matka ei ole välttämättä pitkä, mutta pientä leviämistä on silti tapahtunut.

Siemennettyään vuokot vaipuvat lepoon. Kukat ja lehdet lakastuvat – vain sinivuokko säilyttää ne vihreinä – ja kasvi painuu sananmukaisesti maan alle. Ollaan vasta alkukesässä, mutta vuokkojen vuotuinen tehtävä on täytetty.

Maavarret jurovat mullassa lähes vuoden, ja siemenissä odottaa uusi alku. Kun seuraava kevät lämmittää maan, koittaa taas hetken kestävä kukoistus.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2017.

Avaa artikkelin PDF