• Kaskinen tavoittelee lisää sahakuljetuksia satamaansa

    Kaskisten satama haluaa elvyttää Metsäliiton puuteollisuuden alasajon jättämää aukkoa laivaliikenteessä. Tänään Kaskisissa avattiin ruotsalaisvarustamon linjaliikenne Englantiin.
    Kaskisten satama haluaa elvyttää viime vuosina vähentynyttä puutavaraliikennettä.
    Kaskisten satama haluaa elvyttää viime vuosina vähentynyttä puutavaraliikennettä. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä
    18.2.201514:50
    MT toimitus

    KASKINEN (MT)

    Ruotsalaisen Ahlmark Lines -varustamon laivaan lastattiin Kaskisissa tänä aamuna 1200 kuutiota suomalaista puutavaraa, jonka määränpäänä on satamakaupunki Hull Britanniassa.

    Metsäteollisuuden rakennemuutoksen runtelemassa Kaskisissa säännöllisen laivalinjan avaus oli iloinen uutinen, jonka toivotaan vilkastuttavan satamaa.

    ”Linjalaiva kulkee nyt aluksi joka kolmas viikko. Tietysti haluaisimme, että tilauksia tulisi niin, että voisimme liikennöidä useammin”, kertoi konttoripäällikkö Mats Pettersson Ahlmark Linesilta.

    Ennen Metsäliiton Kaskisten puunjalostuksen rajua supistusta puutuotteita laivattiin vientiin lähes 900 000 kuutiota vuodessa. Valtaosa Metsä Woodin toiminnasta Kaskisissa päättyi vuoden 2013 lopussa. Sen jälkeen laivausmäärä on pudonnut 450 000 kuutioon.

    Kaskisten satamaa kehittävä projektipäällikkö Patrik Hellman toivoo, että linjalaivan startti on alkua positiiviselle kehitykselle. Hän haluaisi nähdä Kaskisista lähtevän säännöllistä tavaraliikennettä Ruotsiin ja konttiliikennettä maailmalle. Kehityksen tärkeänä edellytyksenä on Kaskinen–Seinäjoki rautatien kunnostus.

    Tätä toivoo myös Lakeuden metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Parviainen.

    ”Metsänomistajien puun menekin kannalta sekä junarata että lähellä sijaitseva satama ovat erittäin tärkeitä.”

    Viime keväänä pohjalaiset metsänhoitoyhdistykset laivasivat kuitupuuta Kaskisista Ruotsiin, kun kauppa takelteli kotimaassa.

    Artikkelin aiheet
    Kaskisten satama
    metsäteollisuus
    puutavarakuljetus
    Ahlmark Lines
    Kaskinen–Seinäjoki rautatie
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle