• Levän määrä sisävesillä lisääntynyt – varmista oman alueesi tilanne ennen juhannussaunaa

    Suomen ympäristökeskus julkaisi juhannusviikon leväkatsauksensa, levähavaintojen määrä sisävesillä kasvanut.
    Uimarantojen sinilevätilannetta on syytä seurata juhannusviikolla. Kuvituskuva.
    Uimarantojen sinilevätilannetta on syytä seurata juhannusviikolla. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Luonto
    24.6.202209:30
    Juho Hannuksela

    Suomen ympäristökeskuksen (Syke) julkaiseman leväkatsauksen mukaan sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on lisääntynyt hieman viime viikosta. Merialueilla viileä vesi pitää sinilevän määrän vielä melko vähäisenä.

    Juhannukselle ennustettu lämmin sää todennäköisesti lisää sinileväkukintojen määrää tulevina viikkoina. Tilanne on kuitenkin ajankohdalle tyypillinen, vaikka paikoitellen sinilevähavaintoja on tehty tavallista enemmän.

    Eniten havaintoja sinileväkukinnoista on tullut Etelä-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan ja Itä-Suomen vesistöiltä. Runsaasti sinilevää on havaittu kolmella valtakunnallisella havaintopaikalla, ja hieman levää yhteensä 18 havaintopaikalla. Lisäksi kansalaisilta on tullut 11 havaintoa sinileväkukinnoista.

    Suomen merialueilla levätilanne on alkukesälle tyypillisesti rauhallinen, sillä merivesi on vielä viileää. Toistaiseksi sinilevää on havaittu merellä vain vähäisiä määriä Saaristomeren sekä läntisen Suomenlahden rannikoilla.

    Vesistöjen pintalämpötilat ovat koko maassa pitkänajan keskiarvon tuntumassa. Etelä-Suomessa pintavesien lämpötila on 17–19 astetta, Keski-Suomessa 14–17 astetta ja aivan pohjoisimmassa Suomessa enimmäkseen 11–14 astetta. Ilmatieteen laitoksen mukaan meriveden lämpötila on Perämerellä 9–13 astetta, Selkämerellä 12–15 astetta, Saaristomerellä 14–16 astetta ja Suomenlahdella 12–15 astetta. Aivan rannikon tuntumassa merivesi voi olla hieman lämpimämpää.

    Havaintopaikkojen levätilanteen voit tarkistaa helposti Järvi-meriwiki-palvelussa.

    Miksi sinilevätilannetta on hyvä seurata?

    Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita.

    Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

    Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä.

    Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä

    Lue myös:

    Testaa sinilevätilanne helposti käyttämällä vain vesilasia ja keppiä.

    Artikkelin aiheet
    sinilevä
    levätilanne
    Suomen ympäristökeskus
    Järvi-meriwiki
    juhannus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?