Ihminen jäi sunnuntaina jumiin hakesiiloon hakkeen sekaan Keuruulla. Hakkeen pinta oli jäätynyt ja holvannut pinnan alle onkalon, johon henkilö tipahti, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos.
Henkilö ei loukkaantunut onnettomuudessa. Hän ei ollut puristuksissa, mutta vaarana oli, että yläpuolella oleva hake sortuu hänen päälleen. Henkilö pelastettiin nostolavan avulla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
