• Susipäätöksestä valitettiin KHO:hon – näin valitukselle kävi

    Luonnonsuojelujärjestö on valittanut valtioneuvoston päätöksestä antaa hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt olla tutkimatta valitusta.
    Tilaajalle
    Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry on tekemässään valituksessa vaatinut, että valtioneuvoston päätös kumotaan.
    Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry on tekemässään valituksessa vaatinut, että valtioneuvoston päätös kumotaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    24.12.202513:00
    Eija Vallinheimo

    Valtioneuvoston yleisistunto päätti 20. marraskuuta antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi metsästyslain muuttamisesta.

    Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry on tekemässään valituksessa vaatinut, että valtioneuvoston tekemä päätös kumotaan. Yhdistys on myös vaatinut, että Euroopan unionin tuomioistuimelta pyydetään ennakkoratkaisu ja että valtioneuvoston päätöksen täytäntöönpano kielletään.

    Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksessään ettei korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain tai muidenkaan lakien nojalla sillä ole tällaiseen päätökseen liittyvää toimivaltaa. Valitus valtioneuvoston päätöksestä on siten KHO:n mukaan jätettävä tutkimatta.

    Lisää aiheesta
    • Metsästyslaissa suden ympärivuotinen rauhoitus poistuu.

      Erä | Suden metsästys etenee: Presidentti vahvisti metsästyslain muutokset

    • Lakiesitys hyväksyttiin 16.12.

      Erä | Nyt se on varmaa: Eduskunta hyväksyi uuden metsästyslain

    Artikkelin aiheet
    metsästyslaki
    susi
    KHO
    Hallintolaki
    Metsästys
    Kantelu (oikeusprosessi)
    Korkein hallinto-oikeus (KHO)
    Lainsäädäntö
    Petoeläimet (Carnivora)
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle