• Lisää kokemuksia geokätköilyn ongelmista: "Yli 3 000 autoa ylimääräisenä yksityistiellä"

    "Ihmettelimme miksi tien päässä oli aina autoja ja luvattomia nuotiopaikkoja."
    Avotulen tekemiseen tarvitsee maanomistajan luvan.
    Avotulen tekemiseen tarvitsee maanomistajan luvan. Kuva: Hilkka Vähänen
    Metsä
    27.9.201719:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Nimimerkki "Wihreän kunnan asukas" jatkaa geokätköilyn ongelmista kertomista MT:n mielipidekirjoituksessa. Nimimerkki "Renki omalla maalla" otti ne esiin omassa kirjoituksessaan 15.9.2017.

    "Meille kävi samoin kymmenen vuoden ajan. Ihmettelimme, miksi rannassa yksityistien päässä oli aina autoja ja luvattomia nuotiopaikkoja", kirjoittaja kuvailee.

    "Soitin kunnan viranomaisille. He kuulemma luulivat, että alue on kunnan omistuksessa."

    Kirjoittaja kertoo laittaneensa poistopyynnön geokätkön viereen. Vastaus oli: ”Eihän metsä ole kenenkään yksityisaluetta”.

    "Lähistöllämme on kymmenen Premium-kätköä ja 17 tavallista. Lokikirjoissa on keski­määrin sata käyntiä vuodessa. Siis yli 3 000 autoa ylimääräisenä kapealla tieosakkaiden ylläpitämällä tiellä. Kunnan muutaman sadan euron avustusta vuodessa ei kannattaisi edes ottaa vastaan", hän huomauttaa.

    "Osa Premium-kätköistä on kunnan tai yhteisöjen metsissä. Kenellä viranhaltijalla on oikeus antaa lupa geokätkön avaamiseen? Tänä vuonna lokikirjoista päätellen ovat ulkomaalaisetkin löytäneet alueen."

    Myös MT:n Facebook-sivuilla on kerrottu kokemuksia geokätköilystä. Monet kertovat, että kävijät ovat olleet asiallisia eikä ongelmia ole tullut.

    Toisaalta lisääntynyt liikenne ja vieraat kulkijat voivat huolestuttaa, vaikka ilkivaltaa ei tapahtuisikaan..

    "Tietämässäni tapauksessa eräs vanhahko nainen alkoi ihmetellä ja pelätäkin tontin rajalla hiippailevia kulkijoita. Joku kuulemma kurkisteli kuusiaidan raosta pihallekin ja nainen luuli, että häntä tarkkaillaan", Eila Heikkilä kertoo.

    "Parin vuoden päästä paljastui, että ihan tontin kulmalla on geokätkö. Kyläläiset vielä pitivät naista vainoharhaisena, kun kertoi oudoista liikkujista. Olisi mummeli säästynyt paljolta mielipahalta, jos kätkön asettaja olisi vaivautunut ilmoittamaan asiasta."

    Lue lisää:

    Mielipidekirjoitukset: Geo­kätköily ja Geokätköilyssä ikäviä lieveilmiöitä

    Facebook-kommentit löytyvät jälkimmäisen jutun lopusta.

    Artikkelin aiheet
    geokätköily
    yksityistie
    maanomistus
    liikenne
    yksityisyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle