
Ruotsalainen metsäyhtiö Södra ylsi viime vuonna ennätystulokseen.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 2,4 miljardista eurosta kolmeen miljardiin ja vertailukelpoinen liiketulos 476 miljoonasta eurosta 699 miljoonaan.
Liiketulos liikevaihdosta kohosi 19,6 prosentista 23,4 prosenttiin. Viime vuoden loppua kohti kannattavuus heikkeni, sillä loka–joulukuun liiketulosprosentti painui 12,6 prosenttiin.
Södran liikevaihdosta lähes 60 prosenttia kertyy sellusta. Puutuotteiden osuus on viidennes.
Sellua yhtiö tuottaa kolmella tehtaalla yhteensä 1,9 miljoonaa tonnia vuodessa.
Liiketulosta yhtiö teki sellulla (Södra Cell) viime vuonna 618 miljoonaa euroa.
Puutuotteiden (Södra Wood) koko vuoden liiketulos oli 154 miljoonaa euroa. Sahatavaramarkkinoiden heikennyttyä vuoden lopulla puutuotteet vajosivat 12 miljoonaa euroa tappiolle loka–joulukuussa.
Södra on ruotsalaisten metsänomistajien hallitsema osuustoiminnallinen yhtiö. Omistajina on 51 000 metsänomistajaa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 3 300 henkilöä.
Södran pääkonttori sijaitsee Växjössä Etelä-Ruotsissa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
