• Japanissa kirsikankukat ovat isoa bisnestä – ensimmäiset ennusteet kukinnan huippuhetkistä annetaan jo tammikuussa

    Kirsikankukat tuovat Japanille vuosittain 4,2 miljardin euron tulot. Kiotossa kukinnan ajankohtaa on seurattu 800-luvulta asti. Suomessa lumet ja routa saattavat sulaa myöhään, mikä voi viivästyttää kasvukautta viikkokaupalla.
    Tilaajalle
    Japanin Tokiossa kirsikkapuut puhkesivat viime keväänä kukkaan 14. maaliskuuta, 10 päivää tavanomaista aikaisemmin. Ihmiset tulivat ihmettelemään kukkaloistoa Ueno-puistoon.
    Japanin Tokiossa kirsikkapuut puhkesivat viime keväänä kukkaan 14. maaliskuuta, 10 päivää tavanomaista aikaisemmin. Ihmiset tulivat ihmettelemään kukkaloistoa Ueno-puistoon. Kuva: Richard A. Brooks
    Metsä|Matkailu
    5.2.202421:00
    Paula Liesmäki

    Japanissa ensimmäiset ennusteet kirsikan kukinnasta annettiin jo tammikuun alussa.

    Ennusteet ovat hämmentävän tarkkoja: ne on annettu kaupungeittain ja alkupäivän lisäksi niissä on mainittu täyden kukinnan päivä. Ne päivittyvät kevään edetessä.

    Kirsikan kukinta alkaa tänä vuonna pari päivää tavanomaista aikaisemmin.

    Japan Meteorological Corporationin tuorein ennuste kertoo, että kukinta alkaa Tokiossa 22. maaliskuuta ja saavuttaa huippunsa 29. maaliskuuta.

    Miten ennuste voi olla niin tarkka?

    Japanissa kirsikoiden kukintaa on havainnoitu todella pitkään – esimerkiksi Kiotossa vuodesta 812 lähtien, Japan Times kertoo.

    Luonnonvarakeskuksen tutkija Tiina Ylioja löytää tieteellisestä kirjallisuudesta Japanin kirsikan kukinnan avulla muodostettuja pitkiä, yli 200 vuoden aikasarjoja kevään keskilämpötiloista 1600-luvulta lähtien.

    Kukinnan ajoittumisen perusteella voidaan tutkia pitkän ajan muutoksia kevään lämpötiloissa ja havainnoida ilmaston lämpenemistä.

    Pitkät aikasarjat ja tarkat tutkimukset kirsikan kukintaan vaikuttavista säätekijöistä auttavat tekemään ennusteita.

    Tänä vuonna lumet ja routa saattavat sulaa myöhään, mikä voi viivästyttää kasvukautta viikkokaupalla. Kuva on Helsingistä, Roihuvuoren Kirsikkapuistosta.
    Tänä vuonna lumet ja routa saattavat sulaa myöhään, mikä voi viivästyttää kasvukautta viikkokaupalla. Kuva on Helsingistä, Roihuvuoren Kirsikkapuistosta. Kuva: Paula Liesmäki
    Lisää aiheesta
    • Hanami-juhlaa vietetään Helsingin Roihuvuoressa yleensä toukokuun alkupuolella – viikkoa myöhemmin kuin Japanin pohjoisimmilla saarilla.

      Piha ja puutarha | Täällä on Suomen suurin kirsikkapuiden tihentymä – Japanissa kukkien katselun juhla on ikivanha mutta aluksi katseltiin aivan muita puita kuin kirsikoita

    Kevään lämpötila voi Yliojan mukaan siirtää kuusen kukintaa jopa kuukaudella, toukokuun alusta kesäkuun alkuun.

    ”Useille puulajeille tiedetään tehoisa lämpösumma, josta kukinta alkaa. Esimerkiksi kuusella siitepöly alkaa lentää, kun tehoisaa lämpösummaa on kertynyt 140 astetta.”

    Makeakirsikan kukinta alkaa jo alle 100 vuorokausiasteen (d.d.) lämpösummalla, kertoo Dendrologian Seuran Sorbifolia-lehti 2/2009. Esimerkiksi liettualainen Jurgita aloittaa kukinnan jo 70 vuorokausiasteen tietämissä.

    Hapankirsikan ensimmäiset lajikkeet avaavat kukkiaan 120 vuorokausiasteen kohdalla, mutta pääkukinta on 140–150 vuorokausiasteen kohdalla.

    ”Useille puulajeille tiedetään tehoisa lämpösumma, josta kukinta alkaa.” Tiina Ylioja

    Puut tekevät päätöksen kukinnastaan hyvissä ajoin, Ylioja kertoo.

    Puut tekevät joko kukka- tai kasvusilmuja, eli versoja, lehtiä tai neulasia.

    Havupuiden kukkasilmut muodostuvat kukintaa edeltävänä kesänä kesä–heinäkuussa.

    Lämmin sää silmujen kehittyessä lisää Yliojan mukaan todennäköisyyttä runsaalle kukinnalle. ”Kylmä keli saa puun satsaamaan kasvuun kukinnan sijaan.”

    Männyllä kävyn kehitys kukkasilmujen muodostumisesta laskien kestää kolme kesää, kuusen käpy valmistuu jo toisena kesänä.

    Männyllä kävyn kehitys kukkasilmujen muodostumisesta laskien kestää kolme kesää, kuusen käpy valmistuu jo toisena kesänä.
    Männyllä kävyn kehitys kukkasilmujen muodostumisesta laskien kestää kolme kesää, kuusen käpy valmistuu jo toisena kesänä. Kuva: Kari Salonen

    Lisäksi puiden kukinnassa on muutamia nyrkkisääntöjä.

    ”Mitä vanhempia puut ovat, sitä enemmän ne kukkivat”, kertoo Ylioja.

    Kuivuus lisää kukintaa, märkyys ei.

    Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa puiden kukinnan ajoitukseen ja määriin. Yliojan mukaan se näkyy jo kuusella.

    Yleensä kuusi tekee käpysadon kerran tai kaksi vuosikymmenessä. Nyt kuusissa on ollut käpyjä peräkkäin useana kuumana ja kuivana vuotena.

    ”Kuusen siementuottajakin kertoi, että tällaista ei ollut aiemmin.”

    Ilmastonmuutos voi uhata kirsikan kukintaa tulevaisuudessa.

    Japanissa kirsikan kukkiminen on aikaistunut ilmaston lämmetessä. Kukintaa on ilmastonmuutoksen takia hankalampi ennustaa.

    Ennustemallit on rakennettu pääasiassa lämpötila-aineiston päälle. Erityisesti lämpimät talvet, kuten talvi 2020, sekoittavat ennusteet, meteorologi Shotaro Watanabe kertoi Japan Timesille.

    Ilmastonmuutos voi uhata kirsikan kukintaa tulevaisuudessa: 2–3 asteen lämpeneminen Japanin eteläisimmällä ja lämpimimmällä pääsaarella Kyushulla voi johtaa vuonna 2100 tilanteeseen, jossa puut kukkivat vain osittain, jos ollenkaan.

    Kirsikoiden kukinnan ennustamiseen on Japanissa kovat paineet, sillä kirsikankukat ja niihin liittyvä matkailu ja tuotteet tuottavat vuosittain jopa 4,2 miljardin euron tulot. Ulkomaisten matkailijoiden osuus siitä on 0,4 miljardia euroa, Kansai-yliopiston tutkimus kertoo.

    Japanin ennusteet

    Japanin ilmatieteen laitos aloitti kukinnan ennustamisen vuonna 1955 ja lopetti sen 2010. Nyt ennusteita antavat meteorologia-alan yhtiöt.

    Laitos julistaa kuitenkin edelleen kirsikankukintakauden viralliseksi alkaneeksi. Se tarkkailee 58 tarkasti valittua, salassa pidettyä puuta.

    Yksi niistä sijaitsee Tokiossa Yasukunin pyhäkössä.

    Kirsikan kukinnan ennustamiseen käytetään Japanissa todennäköisesti vuodenaikaisennusteita ja tietoa siitä, mikä on tarvittava valonmäärä (aurinkokulma ja päivän pituus), kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Lea Saukkonen.

    ”Kaksi viimeistä ovat lähes vakioita, joten muuttuvat tekijät ovat silloin kasvukauden alkaminen sekä lämpötila ja nämä todennäköisesti arvioidaan vuodenaikaisennusteista.”

    Vuodenaikaisennusteisiin liittyy hyvin suuria epävarmuustekijöitä. ”Ainakaan meidän leveysasteillamme ne eivät vielä ole kovin hyvin toimivia ennusteita.”

    ”Suomessa routa tuo etelässäkin valtavan vaihtelun.” Pertti Pehkonen

    Suomessa kirsikan kukinta-aika vaihtelee aika lailla.

    Valo saa kasvit valmistautumaan kasvukauteen mutta viime kädessä kevätkukinnan ajankohdan ratkaisee lämpötila, kertoo Helsingin kasvitieteellisten puutarhojen ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.

    Tänä vuonna lumet ja routa saattavat sulaa myöhään, mikä voi viivästyttää kasvukautta viikkokaupalla. ”Suomessa routa tuo etelässäkin valtavan vaihtelun.”

    Keväällä kukkiviin hedelmäpuihin, kuten kirsikoihin ja omeniin, kukkasilmut muodostuvat edellisenä syksynä.

    Siksi omenan syyslannoitus loppukesällä on kotipuutarhureillekin tärkeä, kertoo asiantuntija Tomi Pousi Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta.

    ”Kasville saadaan paukkuja kukintainduktioon. Se parantaa satopotentiaalia seuraavalle vuodelle.”

    Keväällä kukkiviin hedelmäpuihin, kuten kirsikoihin ja omeniin, kukkasilmut muodostuvat edellisenä syksynä. Kuvassa omenapuu.
    Keväällä kukkiviin hedelmäpuihin, kuten kirsikoihin ja omeniin, kukkasilmut muodostuvat edellisenä syksynä. Kuvassa omenapuu. Kuva: Markku Vuorikari

    Japan Times: Japan's economy to bloom as hanami season kicks off

    ABS-CBN: The art and science of Japan's cherry blossom forecast

    Japan Times: In Japan, cherry blossom forecasting is a big deal. Warming is making it harder.

    Lisää aiheesta
    • Koristekirsikoiden jälkeen kukkivat makeakirsikat ja sitten kotimaiset hapankirsikat. Jos kaikkia lajikkeita löytyy, kukinnan pituus kestää toukokuun alusta kesäkuulle.

      Piha ja puutarha | Japanin kirsikankukat ja Hollannin tulppaanit vetävät matkailijoita ulkomailta – tämä on Suomen valttikortti

      Tilaajalle
    • Kansanparannuksessa on käytetty leskenlehden lehtiä, nuppuja, kukkia ja juuria.

      Näin valmistat leskenlehdestä hoito- ja rohtotuotteita

    • Kukkasipulien istutus on yksi syksyn toivorikkaimmista puutarhatöistä.

      Piha ja puutarha | Marttojen vinkeä vinkki: Kukkaryhmän kukinta-aikaa voi pidentää istuttamalla puolet sipuleista väärinpäin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa