• Iskun Arto Tiitinen on huolissaan metsätilojen pienestä koosta: "Metsä ei ole museo"

    Metsä on Iskun toimitusjohtajalle tärkeä paikka. Hän ajaa ensiharvennuspuut itse metsästä tienvarteen viikonloppuaskareina.
    Oma metsä on tärkeä paikka Iskun toimitusjohtajalle Arto Tiitiselle. Hän asuu kolmella paikkakunnalla: Lahdessa, Jyväskylässä ja synnyinpitäjässään Hankasalmella.
    Oma metsä on tärkeä paikka Iskun toimitusjohtajalle Arto Tiitiselle. Hän asuu kolmella paikkakunnalla: Lahdessa, Jyväskylässä ja synnyinpitäjässään Hankasalmella. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    12.2.201808:00
    Hanna Lensu

    Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen on vuosien varrella hoitanut lukuisia metsäalan hallitustehtäviä. Hän toimi kahdeksan vuotta Metsähallituksen hallituksen puheenjohtajana, on toiminut muun muassa metsäteollisuusyhtiö Honkarakenteen hallituksen puheenjohtajana ja johtaa edelleen Työtehoseuran hallitusta.

    Puunkorjuun asiat ovat hänelle tuttuja Ponssen toimitusjohtajan pestistä, ja hän omistaa myös metsää kotikunnassaan Hankasalmella. Tiitinen on aktiivinen metsänomistaja; hän kertoo teettäneensä viime kesänä pari kilometriä metsäautotietä.

    Parhaillaan on menossa ensiharvennus, josta hän aikoo viikonloppuaskareinaan ajaa hankintapuut itse tien varteen. Tuulenkaatopuut hän sahauttaa ja tekee niistä rakennuksia.

    "Metsä on minulle tärkeä paikka."

    Suomen metsäorganisaatiot ovat olleet kuluneen vuosikymmenen aikana kovassa myllerryksessä. Tiitisen mielestä uudistettavaa riittää yhä, jotta maahan suunniteltu puun käytön lisäys saavutetaan.

    "Metsätilojen rakennemuutosta pitää nopeuttaa. Tilakoon täytyy kasvaa. Metsä ei ole museo, sitä pitää hoitaa ja puuta täytyy korjata."

    Metsäteollisuudessa pärjäävät hänen arvionsa mukaan ne, jotka ovat investoineet määrätietoisesti.

    "Se näkyy sahapuolella, ja Äänekoski on hyvä esimerkki rohkeudesta. Näitä toivoisi lisää."

    Hän uskoo, että sellunteon kylkiäisenä on mahdollista löytää uusia tuotteita, joiden hinta on ihan erilainen kuin sellulla.

    "Se on tahdosta ja tekemisestä kiinni."

    Hän vinkkaa metsäteollisuusyrityksille, että kilpailukyvyn kehittämiseksi kannattaa käydä hakemassa oppeja myös muilta teollisuudenaloilta.

    "Myös muut alat kehittyvät ja tekevät innovaatioita."

    Lue myös: Alkuperä ja vastuullisuus kiinnostavat varsinkin yritysasiakkaita - Isku keskittyy kotimaiseen puuhun

    Artikkelin aiheet
    Arto Tiitinen
    metsänomistus
    metsätalous
    metsäteollisuus
    Isku
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio