• Tulitieteen tohtori ja räppänämestari pitivät liekit hallinnassa – katso kulotusvideo!

    Saunaseura Löylyleijonat muodosti talkooporukan ytimen metsänhoidollisessa kulotuksessa Petäjävedellä.
    Talkoolaiset vartioivat kulotusalueen laitoja, jotta tulenlieskat eivät pääse karkaamaan ympäröivään metsään.
    Talkoolaiset vartioivat kulotusalueen laitoja, jotta tulenlieskat eivät pääse karkaamaan ympäröivään metsään. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    18.5.201621:52
    Jukka Koivula

    PETÄJÄVESI

    Tulitieteen tohtori, räppänämestari ja muut saunaseura Löylyleijonien kuuluisuudet pääsivät tositoimiin Petäjäveden Kuivasmäellä viime perjantaina.

    "Se on tärkeää, suorastaan ehdotonta, että on riittävästi ripeitä ja riuskoja talkoolaisia mukana", itsekin Löylyleijonissa aktiivisesti vaikuttava MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kertoo.

    Saunaseuran miehet toteuttivat vastuullista tehtäväänsä muun muassa sytyttämällä metsäpohjaa palamaan, ohjaamalla liekkien suuntaa sekä vartioimalla kulotusalueen laitoja tulen karkaamisen varalta.

    Tiirolan tilalla metsänhoidollisia kulotuksia on tehty yhdeksän vuoden välein.

    "Kyseessä on kolmas kulotus sinä aikana, kun olen ollut tilalla isäntänä."

    Lue lisää:

    “Kulotus suojaa uhanalaisia lajeja”, muistuttaa MTK:n Tiirola

    Artikkelin aiheet
    kulotus
    metsänhoito
    Petäjävesi
    Saunaseura Löylyleijonat
    Mikko Tiirola
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle