• Stora Enso kertoo nämä asiat metsien monimuotoisuudesta metsänomistajille

    Metsänomistaja on voinut tarkistaa kesän alusta alkaen nämä omaa metsäänsä koskevat monimuotoisuustiedot yhtiön verkkopalvelusta.
    Metsänomistaja on voinut kesäkuusta lähtien tarkistaa Stora Enson verkkopalvelusta oman metsänsä monimuotoisuuskohteet.
    Metsänomistaja on voinut kesäkuusta lähtien tarkistaa Stora Enson verkkopalvelusta oman metsänsä monimuotoisuuskohteet. Kuva: MT Arkisto
    Metsä|Metsänhoito
    1.9.202412:55
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat ovat voineet tutustua oman metsänsä monimuotoisuustietoihin Stora Enson verkkopalvelussa kesäkuusta lähtien. Yhtiö julkaisi silloin eMetsä-verkkopalvelussaan luonnon monimuotoisuuteen keskittyvän osion.

    Stora Enso kertoi kesäkuussa, että palvelu tukee yhtiön tavoitetta kehittää toimintaansa ja löytää uusia keinoja edistää metsien monimuotoisuutta. Metsänomistaja saa palvelusta selville metsänsä uhanalaiset eliölajit tarkkana paikkatietona.

    ”Metsänomistaja lopulta päättää, mitä toimenpiteitä metsissä tehdään, mutta tällä tavoin voimme antaa lisätietoa päätöksenteon tueksi”, sanoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

    Verkkopalvelussa metsänomistaja näkee, mitä Suomen ympäristökeskuksen vahvistamia uhanalaisia lajeja hänen metsässään esiintyy. Lisäksi palvelussa on tietoa uhanalaisten lajien elinympäristövaatimuksista sekä hoitosuosituksia.

    Uudesta monimuotoisuuspalvelusta metsänomistaja näkee myös kuusi luontoarvoja kuvaavaa tunnusta, jotka kertovat monimuotoisuudesta juuri hänen metsätilallaan.

    Arvokkaiden elinympäristöjen lisäksi noihin tunnuksiin kuuluvat muun muassa lehtipuuvaltaiset ja erilaiset rajoitetun käytön alueet.

    Stora Enso on rakentanut monimuotoisuuspalvelun ja siihen liittyvät tietoiskut yhteistyössä WWF Suomen kanssa.

    Yhtiön monimuotoisuusohjelma keskittyy niihin luonnonhoidon toimenpiteisiin, jotka tutkitusti parantavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja vesiensuojelua.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Groupin mukaan vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla sen yksityismetsistä ostamasta puusta noin 98 prosenttia oli sertifioitu PEFC:n, FSC:n tai molempien järjestelmien mukaisesti.

      Metsäteollisuus | Näin Metsä Group kertoo ottavansa luontokohteet huomioon

    • ”Kapeiden jokien ja purojen ylittämiseen metsäkoneilla käytetään yleisesti siirrettäviä, teräksestä valmistettuja ajosiltoja”, Jorma Kouva sanoo.

      Ympäristö | Näin helposti Hukkajoen raakkutuhot olisi voitu välttää, arvioi kokenut ammattilainen

      Tilaajalle
    • Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) on kutsunut metsäalan keskeisiä toimijoita tapaamiseen, joka pidetään 10. syyskuuta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Metsä | Kai Mykkänen kutsui metsäalan keskeisiä toimijoita tapaamiseen – "Alan palautettava luottamus"

    Artikkelin aiheet
    metsien monimuotoisuus
    Stora Enso
    metsänomistajat
    eMetsä-verkkopalvelu
    uhanalaiset lajit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla