• Metsässä parasta on vapaus

    Joona Laitinen (vas.) ja Kola Ojares pelasivat tiedekeskus Pilkkeen huojuvaa tornia perjantaina metsämessuilla. Kari Salonen
    Joona Laitinen (vas.) ja Kola Ojares pelasivat tiedekeskus Pilkkeen huojuvaa tornia perjantaina metsämessuilla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    9.11.201515:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Metsämessuilla kävi perjantaiaamuna hurja vilinä, kun koululaisryhmät kiipeilivät metsäkoneen renkaiden päällä ja jonottivat istuttamaan taimia pottiputkella.

    Vantaalaisen alakoulun opettaja Niina Väisänen kertoo lasten kiinnostuvan metsässä kaikesta.

    ”Luonnossa liikkumisesta saa hienoja kokemuksia. Eläimet kiinnostavat kovasti, ja ihmettelyn aiheeksi riittävät jo aivan pienet ötökät.”

    Luontoharrastukset ovat tuttuja myös helsinkiläisille lapsille, jos perheessä on kesämökki. Erityisesti maahanmuuttajataustaisilla lapsilla luontosuhde voi kuitenkin jäädä ohueksi.

    ”Maahanmuuttajataustaiset lapset pääsevät metsään usein vain koulun kautta. Suomalainen metsä voi näyttäytyä heille hyvinkin pimeänä ja eksoottisena”, Väisänen kuvailee.

    ”Luontoharrastuksen jakautumisessa on jo nyt nähtävissä yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta. Joissain perheissä kesämökkejä on useita, joissain ei yhtään.”

    Erityisesti tiedekeskus Pilkkeen teltoilla kävi kuhina, kun lapset tutustuivat erilaisiin metsäpeleihin.

    ”En ole huolissani niinkään nykynuorten uusavuttomuudesta vaan vapauden katoamisesta. Onko puihin kiipeily tulevaisuudessa kielletty?” miettii tiedekeskusoperaattori Darja Heikkilä.

    ”Metsässä oppii todella paljon, vaikka ei mitään ylös kirjoittaisikaan. Asioita pitää päästä itse kokeilemaan, jotta syy-seuraus-suhde hahmottuu.”

    Heikkilä kuvailee metsää ”vapauden valtakunnaksi”. Myös hänen mielestään on tärkeää ottaa sen merkitys huomioon maahanmuuttajien kotouttamisessa.

    ”Suomessa on saatava mennä metsään”, Heikkilä painottaa.

    Pilke esitteli messuilla metsäkonesimulaattoria ja monenlaisia metsään liittyviä pelejä.

    ”Lapset pelaavat ja vanhemmat tutustuvat metsän mahdollisuuksiin. Motosimulaattori kiinnostaa kaikenikäisiä”, Heikkilä hymyilee.

    ”Ensi vuonna Pilke lähtee Suomen-kiertueelle ja tekee metsän mahdollisuuksia tutuiksi eri paikkakunnilla.”

    Kuudesluokkalaiset Elle Vainio, Emma Toikkanen ja Enni Lindén kertovat erityiseksi metsän osaamisalakseen jokamiehenoikeudet.

    He osallistuivat metsäaiheiseen tietovisaan kolmen muun joukkueen kanssa. ”Myös eläimet kiinnostavat, ja tiedämme jotain metsäteollisuudestakin”, Toikkanen kuvaili.

    Tietovisailijat eivät ainakaan myöntäneet valmistautuneensa kilpailuun mitenkään erityisemmin. Ensimmäiseksi puusta valmistettavaksi tuotteeksi heille tuli mieleen paperi. Puu on materiaalina tuttua myös sisustusharrastuksesta.

    ”Metsässä tulee käytyä erityisesti koiran kanssa lenkillä”, Vainio kertoi.

    Terhi Pape-Mustonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsät
    luontoharrastus
    maahanmuuttajataustaiset lapset
    Metsämessut
    jokamiehenoikeudet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle