• Hallitus päätti tämän vuoden metsätukirahoista – potti kasvoi miljoonalla

    Valtio tukee yksityisten metsänomistajien metsänhoito- ja -parannustöitä 56 miljoonalla tänä vuonna.
    Tukia on tarjolla muun muassa metsäteiden perusparannuksiin.
    Tukia on tarjolla muun muassa metsäteiden perusparannuksiin. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä
    30.3.201718:50
    Hanna Lensu

    Valtio tukee yksityisten metsänomistajien metsänhoito- ja metsänparannustöitä 56,23 miljoonalla eurolla tänä vuonna. Tukien tavoitteena on edistää metsien kestävää hoitoa ja käyttöä.

    "Määrä on miljoonan suurempi kuin viime vuonna", kertoo metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Kuluvalle vuodelle myönnetyllä määrärahalla voidaan rahoittaa nuoren metsän hoitoa noin 124 000 hehtaarin alalla, taimikon varhaishoitoa 41 160 hehtaarin alalla, terveyslannoitusta 13 420 hehtaarin alalla, metsänuudistamista 7 850 hehtaarin alalla sekä suometsän hoitoa ja kunnostusojitusta 63 000 hehtaarin alalla.

    Suometsän hoitohankkeissa tulee ministeriön mukaan kiinnittää erityistä huomiota ympäristönäkökohtiin.

    Lisäksi rahoitetaan metsätien perusparannusta ja arviolta 975 kilometriä uuden metsätien rakentamista. Uusissa metsätiehankkeissa ja suometsän hoitohankkeissa tulee ministeriön mukaan kiinnittää erityistä huomiota ympäristönäkökohtiin.

    Myös uusien metsäteiden rakentajien pitää huomioida ympäristöasiat.

    "Jo olemassa olevia kulku-uria on hyödynnettävä tien suunnittelun pohjana erityisesti silloin, kun on kyse erämaisista ja yhtenäisistä metsäalueista. Metsätie tulee toteuttaa yhteishankkeena. Tien perusparannushankkeita hyväksyttäessä etusijalla ovat hankkeet, joihin sisältyy sillan korjausta", ministeriöstä tiedotetaan.

    Nuoren metsän hoitohankkeisiin ei tällä hetkellä myönnetä rahoitusta. Ministeriön tavoitteena on, että hoitohankkeiden tukihaku käynnistyy viimeistään 1.5.2017. Muiden työlajien rahoitushakemuksia otetaan vastaan normaalisti.

    Muiden työlajien rahoitushakemuksia otetaan vastaan normaalisti. Suositeltavaa on, että sekä rahoitushakemukset että toteutusilmoitukset jätetään sähköisten järjestelmien kuten Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelun kautta. Tämä helpottaa hakemusten käsittelyä ja nopeuttaa päätöksentekoa ja maksatuksia. Sähköpostilla tulevat hakemukset joudutaan sen sijaan tallentamaan hyväksymisjärjestelmään manuaalisesti.

    Artikkelin aiheet
    metsätukirahoitus
    metsänhoito
    Maa- ja metsätalousministeriö
    ympäristönsuojelu
    metsätiet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua