• Facebookin Noutajapörssi yrittää saattaa noutavat koirat ja koirattomat metsästäjät yhteen

    Noutaville koirille on riittänyt tänään töitä kyyhkyjahdin avauspäivänä.
    Labradorinnoutaja on Suomen suosituin koirarotu ja yksi yleisimmistä roduista kyyhkypasseissa.
    Labradorinnoutaja on Suomen suosituin koirarotu ja yksi yleisimmistä roduista kyyhkypasseissa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    10.8.201821:00
    Sari Penttinen

    Missä koirattomat metsästäjät ja noutavien koirien omistajat voisivat kohdata?

    Yksi kohtaamispaikka löytyy Facebookista Suomen Noutajakoirajärjestön Noutajapörssistä. Ryhmän sivulle koiraton metsästäjä voi jättää ilmoituksen, jossa kertoo koiran tarpeesta joko kyyhky- tai sorsajahtiin, paikkakunnan ja ajankohdan.

    Myös noutavien koirien omistajat voivat jättää oman ilmoituksen, jossa tarjoutuu koiransa kanssa jahtiin avuksi.

    Pörssissä on jäseniä hieman yli 1 200. "Se on hyvä alku, mutta toistaiseksi siellä on enemmän noutavien koirien omistajien ilmoituksia kuin koirattomien metsästäjien", sanoo Suomen Metsästysnoutajat ry:n sihteeri Krista Leinonen.

    Leinonen kannustaa metsästysseuroja tekemään enemmän yhteistyötä esimerkiksi noutajakoirayhdistysten kanssa.……

    "Kaikki metsästäjät eivät tiedä mitä kaikkea noutajat osaavat, missä kaikessa niihin voi luottaa ja miten vaikeissa olosuhteissa ne pystyvät työskentelemään."

    Noutavaa koiraansa jahtiin tarjoavan koiraharrastajan pitäisi olla riittävän itsekriittinen, kun arvioi koiraansa. Leinonen korostaa, että koiran perushallittavuuden on oltava ehdottomasti kunnossa.

    "Sorsan löytyminen on asia erikseen, mutta koira ei saisi käytöksellään esimerkiksi karkottaa riistaa, vaan sen pitää olla ohjaajalla halussa."

    Paras mahdollinen tapa kokemattomalle koiranohjaajalle olisi päästä jonkun kokeneen koiran ja koiranohjaajan kanssa ensin jonkun jahtiporukan matkaan.

    Artikkelin aiheet
    Noutajapörssi
    metsästyskoira
    kyyhkyjahti
    metsästäjät
    Facebook
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio