• Metsästysseurue kaatoi karhun ravintohoukuttimen avulla Suomussalmella – rikosepäily siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan

    Epäilty rikos tapahtui Suomussalmella viime vuoden elokuussa.
    Ravintohoukuttimen eli haaskan käyttö karhunmetsästyksessä on kielletty.
    Ravintohoukuttimen eli haaskan käyttö karhunmetsästyksessä on kielletty. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    7.5.202020:15
    Matti Tuominen

    Kainuun rajavartiosto on saanut valmiiksi Suomussalmella viime vuoden elokuussa tehdyn epäillyn törkeän metsästysrikoksen esitutkinnan. Tapaus on toimitettu syyttäjälle syyteharkintaan.

    Tapauksessa on kyse siitä, että nelihenkisen metsästysseurueen epäillään kaataneen karhun ravintohoukuttimen avulla.

    Ravintohoukuttimen eli haaskan käyttö karhunmetsästyksessä on kielletty.

    Törkeän metsästysrikoksen lisäksi tapauksessa epäillään kahta henkilöä luonnonsuojelurikkomuksesta. Rajavartioston tekemän tutkinnan mukaan he ovat käyneet kauppaa kaadetun karhun ruhosta ilman Suomen ympäristökeskuksen myöntämää EU-todistusta.

    Lue lisää:

    Karhuja enemmän kuin koskaan aiemmin, arviolta 2 300–2 500 yksilöä koko Suomessa – kannan koko kasvoi yli 10 prosentilla viime vuoteen verrattuna

    Metsästys sai ikävän käänteen Kannuksessa: Osuman saanut karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun – seurauksena vakavat vammat

    Erävalvonta listaa karhunmetsästyksen lieveilmiöt: Siimoja teiden varsilla, karhuja houkuteltu hapansilakalla ja ammutulla uroshirvellä

    Artikkelin aiheet
    metsästysrikos
    karhu
    Suomussalmi
    Kainuun rajavartiosto
    luonnonsuojelurikkomus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio