
Oliko sinulle pettymys se, että Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) ja WWF Suomi jättivät eriävän mielipiteen joulukuussa hyväksyttyyn kansalliseen metsästrategiaan?
Suomen luonnonsuojeluliitolla oli edustaja kansallisen metsästrategian laatimisesta vastanneen Metsäneuvoston työvaliokunnassa. Luonnonsuojeluliiton edustaja ei kuitenkaan osallistunut viime syksynä yhteenkään metsästrategiaa valmistelleeseen kokoukseen. Se hieman harmittaa.
Järjestöillä oli toki täysi oikeus jättää eriävä mielipiteensä. Eriävästä mielipiteestään huolimatta ne ovat kertoneet haluavansa jatkaa hyvää yhteistyötä strategian käytännön toteutuksessa.
Metsästrategian laatiminen oli valtava ponnistus. Saimme sen aikataulussa valmiiksi, vaikka strategian laatimisen aikana toimintaympäristö muuttui hyvin paljon. Saimme strategiaa arvioineilta Pellervon taloustutkimukselta ja Gaia Consulting Oy:ltä kiitosta siitä, että kansallisen metsästrategian laatiminen oli erityisen onnistunut osallistava prosessi.
SLL:n mielestä ”metsien käsittely on suurin yksittäinen syy suomalaiseen luontokatoon”. Miten kommentoit väitettä?
Iso osa Suomen pinta-alasta on metsää, joten metsien talouskäytöllä on vaikutusta luontoon. Metsäluonnon monimuotoisuuden eteen tehdään paljon töitä jokapäiväisessä käytännön metsätaloudessa. Metsiin jätetään hakkuiden yhteydessä esimerkiksi riistatiheikköjä sekä laho- ja säästöpuita.
Jos katsotaan kahta viimeisintä metsien uhanalaisuusarviota, metsäluonnon monimuotoisuus on pysynyt aika lailla ennallaan. Aina voidaan toki tehdä paremmin. Ilahduttavaa on se, että metsäalan toimijat ja metsänomistajat ovat hyvin sitoutuneita metsien elonkirjon turvaamiseen.
Miksi Suomi tarvitsi päivitettyä metsästrategiaa?
Kansallinen metsästrategia oli alun perinkin tarkoitus uusia viime vuonna, ja toimintaympäristön iso muutos korosti entisestään uuden strategian tärkeyttä.
Ilmastonmuutoksen lisäksi metsäalalla on muitakin pitkään jatkuneita haasteita, joihin metsästrategialla pyritään vaikuttamaan. Metsien kasvun lisääminen, metsien terveydentilan turvaaminen ja metsäluonnon monimuotoisuuden eteen tehtävä työ ovat nykytilanteessa entistä tärkeämpiä. Metsien kasvun lisäämisessä katse kääntyy ennen kaikkea harvennusrästeihin.
On hyvä muistaa, että metsä on paitsi hiilinielu myös hiilivarasto ja samalla monien uusien tuotteiden uusiutuva raaka-aine. Omavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkitys korostui erityisesti viime keväänä. Kaikella todennäköisyydellä suomalaisen puuraaka-aineen kysyntä kasvaa.
Mitkä ovat nyt hyväksytyn strategian olennaiset muutokset aikaisempaan verrattuna?
Maamme metsästrategiat ovat aikaisemminkin olleet hyvin kokonaisvaltaisia. Niissä on sovitettu yhteen ihmisen, luonnon ja talouden tarpeet.
Nykyinen strategia on hieman aikaisempaa fokusoidumpi. Uudessa strategiassa on tunnistettu kolme kärkihanketta: metsien kasvun lisääminen, talousmetsien elonkirjon turvaaminen sekä metsäalan uudistuminen ja kilpailukyky. Uutena ulottuvuutena metsästrategiaan on tullut hyvin vahvasti ilmastonäkökulma.
On tärkeää, että metsästrategiaa pystytään jatkossakin päivittämään ketterästi toimintaympäristön muuttuessa.
Strategian toteutus on jo käynnistynyt. Mitkä ovat kiireisimpiä asioita?
Aloitamme metsien kasvun lisäämiseen tähtäävillä toimilla. Toimien näkyminen metsien parempana kasvuna ottaa aikaa, joten työhön on ryhdyttävä heti.
Kasvua voidaan lisätä melko nopeasti esimerkiksi lannoituksella, jalostetun taimiaineksen käytöllä ja ajallaan tehdyillä nuoren metsän hoitotoimilla.
Nykyisen hallitusohjelman Nappaa hiilestä kiinni -rahoitus on edelleen käytettävissä, ja sillä pääsemme toimeenpanon alkuun. Metsäneuvosto kokoontuu alkuvuonna ja päättää vuoden 2023 tarkemmista toimenpiteistä strategian toteuttamiseksi.
Metsäbiotalouden tiedepaneeli nimettiin viime vuoden lopulla. Mitä toivot paneelilta?
Olen kaivannut metsän arvoketjun kokonaistarkastelua, jossa katsottaisiin, mitä vaikutuksia ja ilmastohyötyjä on sillä, kun muita materiaaleja korvataan uusiutuvalla puuraaka-aineella.
Odotan 14-jäsenisen paneelin toiminnalta paljon. Toivottavasti keskustelu lähtee hyvin käyntiin ja tuo päätöksentekoon mukaan tieteeseen perustuvaa taustatietoa.
Jotkut vaativat, että hiilinielujen ylläpitämiseksi Suomessa pitäisi rajoittaa metsänhakkuita. Mitä mieltä olet vaatimuksesta?
Meillä Suomessa ei ole sellaista mekanismia, jolla voitaisiin rajoittaa metsänomistajien elinkeinon harjoittamista. Puuntuotanto on markkinaehtoista toimintaa, ja hakkuumäärissä on joka tapauksessa paljon vuotuista vaihtelua. Yksityismetsien hakkuita ei pystytä rajoittamaan viranomaistoimin.
Mikään laki ei kuitenkaan tälläkään hetkellä kiellä metsänomistajaa pidentämästä metsiensä kiertoaikaa.
Ensiharvennusten laatu on huolestuttavan heikko, puusto jää liian harvaksi. Mitä tälle voisi tehdä?
Tilanne on Metsäkeskuksen tarkastusten perusteella äärimmäisen huolestuttava, eikä tuloksia voi jättää huomiotta. Pitkällä aikavälillä liian rajuista ensiharvennuksista kärsivät sekä metsänomistajat, metsäteollisuus että suomalainen yhteiskunta. Näin ei voi jatkua.
Maa- ja metsätalousministeriö aikoo keskustella aiheesta metsäalan toimijoiden puumarkkinatyöryhmässä heti vuoden alussa ja pohtia, mitä tilanteelle voidaan tehdä. Koulutuksella ja neuvonnalla on varmasti keskeinen rooli.
Metsäala on itse laatinut hyvän metsänhoidon suositukset, ja niitä pitää noudattaa. Nyt on selkeän ryhtiliikkeen paikka kaikille metsäalan toimijoille.
Kuinka MMM aikoo edistää energiapuun saatavuutta?
Viime vuoden keväällä Metsäkeskukselle myönnettiin lisää neuvontarahaa energiapuun liikkeelle saamiseksi. Tulevasta metsätalouden kannustinjärjestelmästä Metkasta oltiin jo jättämässä pois tuki pienpuun korjuuseen, mutta tilanteiden muututtua pienpuun korjuutuki päätettiin sisällyttää ensi vuonna starttaavaan Metkaan.
Kaiken puun saaminen liikkeelle on ennen kaikkea logistinen haaste. Metsäkeskus tekee parhaillaan teiden ja siltojen kuntokartoitusta. Myös puuterminaaliverkostoa kehitetään valtion hankevaroin.
Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?
Kävin viikko sitten hiihtämässä Keravan Keinukallion laduilla.
Tausta? 50-vuotias maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja metsänhoitaja Järvenpäästä
Työ? Maa- ja metsätalousministeriön metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö ja metsäneuvos 1.4.2022 alkaen, sitä ennen Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtaja
Parasta metsässä? Metsässä vallitsee aina rauha
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
