Välineurheilun vangiksi jo pikkulapsena ‒ onko kolmevuotiaan pakko hiihtää?

Ärsytyskynnykseni ylittyy aina, kun minulta tiedustellaan, joko lapseni osaavat sitä ja tuota urheilulajia.

Viime talvena ilmoitin eräälle kyselijälle, että kaksivuotiaiden ei tarvitse osata hiihtää. Vastaukseksi sain, että ensi vuonna he ovat jo kolme.

No, kolmevuotiaani eivät edelleenkään osaa hiihtää. En ymmärrä, mikä ihmeen kiire aikuisilla on saada hyvin pienet lapset välineurheilun vangiksi. Onko se jokin suomalaisuuden mittari, että lapsi hiihtää ennen kuin oppii puhumaan?

Koin helpotusta, kun tuttu varhaiskasvatuksen opettaja muistutti somessa, että hiihtäminen ei ole välttämätöntä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta.

Hän jakoi myös hyviä vinkkejä ensimmäisiin hiihtokokeiluihin pienen lapsen kanssa. Poimin niistä muutaman tähän.

Monojen kiinnittämistä suksiin kannattaa harjoitella kotona sisällä, niin ei mene hermot heti ensimmäisenä ladulla.

Hiihtämiseen liittyy vieraita käsitteitä, kuten mono ja latu. Niihin voi tutustua kuvia ja videoita katsomalla.

Kaikki suksiin liittyvä ihmettely on hyvästä.

Itse nautin murtomaahiihdosta ja toivon, että oma innostukseni tarttuu lapsiini, kun hetki on oikea.

Pelkään, että välineurheilu kahden pienen lapsen kanssa vie rahat, hermot ja selän, mutta onneksi ainakin rahanmenoa lievittää, kun ostaa välineet käytettyinä.

Söpöt, pienen ihmisen Fischerit odottavat jo eteisessä, että hiihtokipinä syttyisi. Toistaiseksi kumpikin on tutkiskellut niitä kiinnostuneena, mutta ehdotukseeni ulkona kokeilemiselle selkeä vastaus on ollut kiitos ei.

En halua enkä aio pakottaa.

Haluan ajatella, että luontaista kiinnostusta kannattaa ruokkia. Ja jos luontaista kiinnostusta murtomaahiihtoon ei ole, siihen voi lempeästi kannustaa, mutta talvesta ja ulkoilusta voi nauttia hyvin monella tavalla.

Lumi ja jää ovat kiehtovia elementtejä ilman urheiluvälineitäkin.

Vauhdin hurmaa voi kokea pulkkamäessä, hangessa voi kieriä ja lunta voi lapioida.

Lumen koostumus ja termien kirjo tulevat tutuiksi, kun lämpötila vaihtelee. Enkeleitä ja lumiukkoja tehdään eri säällä.

Meren ja järven jäätymistä voi ihmetellä ja jään päällä liukastella ilman luistimiakin.

Toki haaveilen, että joskus saamme lasten kanssa tehdä yhteisiä hiihtolenkkejä. Aion siksi sinnikkäästi jatkaa hiihtoon tutustumista. Onneksi pohjoisessa hiihtokausi on vasta alussa.

Reilu viikko sitten esittelin lapsilleni latukahvilan. Sukset ja monot olivat mukana, olimme jo ladun varressa ja katselimme, kun muut hiihtivät. Suksille eivät edelleenkään suostuneet, mutta laskimme mäkeä ja teimme lumiukon.

Posket punaisina nautimme munkit ja kaakaot. Lapseni ovat jo tärkeän askeleen lähempänä hiihtokansalaisuuden saavuttamista.