• Metsäkiinteistökaupan ammattilainen varoittaa metsään.fi:n puustoarvioista: "Voivat johtaa suuriin virheisiin"

    Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy:n toimitusjohtaja Jukka Aula ei suosittele Metsään.fi:n käyttämistä tilan arvonmäärityksessä.
    Jukka Aula varoittaa luottamasta liikaa verkon palveluihin, jotka arvioivat metsätilan puuston määrän ja arvon.
    Jukka Aula varoittaa luottamasta liikaa verkon palveluihin, jotka arvioivat metsätilan puuston määrän ja arvon. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä
    9.3.201712:17
    Suvi Jylhänlehto

    Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy:n toimitusjohtaja Jukka Aula on huolissaan verkon palveluista, jotka laskevat puuston arvon. Tunnetuin niistä on Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi, mutta myös pankeilla ja muilla toimijoilla voi olla tarjolla valmista tietoa puumääristä ja puuston arvosta. Osa niistä perustuu puuston satelliittipohjaiseen monilähdeinventointiin, joka on maanmittauslaitoksen kiinteistöraja-aineiston perusteella kohdistettavissa kiinteistökohtaiseksi.

    "Käyttäjiä ei näiden tietolähteiden yhteydessä varoiteta millään tavoin, että niiden käyttäminen suoraan esimerkiksi tilan arvonmäärityksessä voi johtaa suuriin virheisiin ja taloudellisiin menetyksiin", Aula toteaa.

    "Suurin riski on myyjäpuolella. Kaupan jälkeen paljastuvat puuston arviointivirheet tulevat harvoin myyjän tietoon. Kaupan jälkeen puuta voi löytyä reilusti enemmän, eikä ostaja taatusti mene kertomaan sitä myyjälle."

    Viime vuosi oli vilkas Pohjois-Suomen eli Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkiinteistömarkkinoilla.

    Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston mukaan yli kymmenen hehtaarin metsäkiinteistöjen kauppamäärä kasvoi 18 prosenttia, 482 stä 606:een. Omistajaa vaihtoi näissä kaupoissa 60 000 hehtaaria.

    Ammattilaisten käyttö metsäkiinteistökaupassa on kasvussa. Pohjois-Suomen Metsämarkkinat teki kaikkien aikojen kauppaennätyksensä. Määrä kasvoi 27 prosenttia edellisvuodesta, toimitusjohtaja Aula kertoo.

    Yli kymmenen hehtaarin tilojen hehtaarihinnat nousivat Lapissa 15 prosenttia. Pohjois-Pohjanmaalla hinnat laskivat yhdeksän prosenttia ja Kainuussa pysyivät ennallaan. Tilojen keskihintaa parhaiten kuvaavat mediaanihinnat olivat Lapissa 1062, Kainuussa 1610 ja Pohjois-Pohjanmaalla 1539 euroa hehtaarilta.

    Artikkelin aiheet
    metsäkiinteistökauppa
    Metsään.fi
    puustoarvio
    Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy
    Suomen metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle