

Kemissä rekkaralli ei ole enää yhtä kiihkeä kuin puoli vuotta sitten. Sen sijaan Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehtaan työmaalla on runsaasti liikettä pystysuunnassa.

”Rakentaminen luovuttaa tilaa asentamiselle”, tehdasprojektin johtaja Jari-Pekka Johansson Metsä Groupilta kertoo.
Maanrakennustöitä ja paikallavalujakin edelleen tehdään. Sen lisäksi pystytetään rakennusten runkoja ja asennetaan betonielementtejä. Useissa kohteissa työmaalla tehdään mekaanisia asennuksia ja sähköasennuksia.
Työmaan yleisilme muuttuu vauhdilla.

Tehdasprojekti etenee Johanssonin mukaan suunnitellusti aikataulussaan.
”Tässä vaiheessa ei jännitä mikään. Sitten kun startti lähestyy, voi olla, että jännittää enemmän”, hän toteaa rauhalliseen tapaansa.
Myös työmaalla toukokuun lopussa vieraillut Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä on luottavainen: ”Työmaa on hyvässä järjestyksessä. Tilannekuva on selkeä. Jos jollain osa-alueella on kiirettä, sinne laitetaan apukäsiä.”
Työmaalla työskentelee nyt päivittäin noin 1 700 eri henkilöä. Suurimmillaan työmaavahvuus on ensi syksynä. Lokakuussa Pajusaaressa työskentelee arvion mukaan 3 000 ihmistä.
Äänekosken vuonna 2017 valmistuneeseen biotuotetehtaaseen verrattuna uutta on esimerkiksi automatisoitu puun vastaanotto, Johansson kertoo.
Erona on myös se, että puuta kuljetetaan Kemin tehtaalle huomattavan paljon rautateitse.
Saapuva puu lastataan kuljettimille sähköisen nostolaitteen avulla.
Tehdasalueelle ei varastoida valmiita sellupaaleja, vaan vientiin menevä sellu kuljetetaan rekoilla suoraan Ajoksen satamaan, josta se laivataan maailmalle.

Metsä Fibre rakentaa satamaan parhaillaan 37 000 neliömetrin kokoista tuotevarastoa. Sen rakentamiseen on käytetty 5 000 kuutiometriä puuta. Pelkästään puisia kattopalkkeja on 343 kappaletta, biotuotetehdasprojektin logistiikkajohtaja Pasi Pulkkinen kertoo.
Sellua tehtaalta satamaan kuljettavat rekat kulkevat ainakin aluksi biodieselillä. Metsä Groupin haaveena on sähköistää nämä kuljetukset.
”15 kilometrin reitti on optimaalinen sähköautoille, mutta teknologia ei ole vielä ihan valmis”, Pulkkinen toteaa.
Viiden vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen.
Lue myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
