• Norja aikoo sallia lohen koukkuverkkopyynnin Finnmarkin alueella – Suomi yllättyi ja pyytää tarkempaa selvitystä, sillä lohenkalastus päätettiin kieltää

    Norjan päätös kuuluu sen kansalliseen päätösvaltaan eikä suoraan rikkonut Suomen ja Norjan välistä sopimusta vuoden 2021 Tenojoen kalastuksesta.
    Jo ennen maiden välisten neuvotteluiden päättymistä Norja oli kieltänyt merialueellaan lohen kalastuksessa yleisesti käytetyn koukkuverkon käytön.
    Jo ennen maiden välisten neuvotteluiden päättymistä Norja oli kieltänyt merialueellaan lohen kalastuksessa yleisesti käytetyn koukkuverkon käytön. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    4.6.202122:30
    Sari Penttinen

    Suomi ja Norja neuvottelivat Tenojoen lohenkalastuksen rajoituksista kevään aikana. Lohikannan heikon tilan vuoksi maat päätyivät kieltämään lohen kalastuksen Tenon pääuomassa ja sivuvesistöissä.

    Vastaavasti Norja kielsi lohenkalastuksen Tenovuonossa sekä ulkorannikolla Tenonvuonon molemmin puolin. Tällä viikolla Norja päätti peruuttaa koukkuverkon käyttökiellon muualla Finnmarkin merialueella vuodeksi 2021. Päätös tuli Suomen viranomaisille yllätyksenä, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö

    Lohet käyttävät merialuetta syönnösalueenaan ennen nousua jokialueelle kutemaan. Lohikannan taantuman merkittäväksi syyksi arvellaan sitä, että merialueen olosuhteet ovat muuttuneet. Yksittäisiä syitä ei kuitenkaan toistaiseksi ole pystytty tarkemmin selvittämään.

    Jo ennen maiden välisten neuvotteluiden päättymistä Norja oli kieltänyt merialueellaan lohen kalastuksessa yleisesti käytetyn koukkuverkon käytön.

    Norjan päätös kuuluu sen kansalliseen päätösvaltaan eikä suoraan rikkonut Suomen ja Norjan välistä sopimusta vuoden 2021 Tenojoen kalastuksesta. Sopimusta neuvoteltaessa Suomella oli kuitenkin käsitys siitä, että koukkuverkon kielto on voimassa myös Finnmarkin alueella ja täydentää muita merkittäviä toimia lohikannan suojelemiseksi, todetaan ministeriön tiedotteessa.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on tänään lähettänyt aiheesta kirjeen Norjan ilmasto- ja ympäristöministeri Sveinung Rotevatnille. Kirjeessä pyydetään Norjalta tarkempia perusteluja ja selvitystä kiellon perumiseen johtaneista syistä.

    Suomella on hyvä neuvotteluyhteys Norjan kanssa, ja molemmat maat jakavat huolen Tenojoen lohen taantuvista kannoista. Parhaillaan neuvotellaan Tenojoen kalastussopimusta tarkentavan kalastussäännön uusimisesta seuraavan seitsemän vuoden ajaksi.

    Artikkelin aiheet
    lohenkalastus
    Tenojoki
    Norja
    Finnmark
    kalastussopimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle