• Sahateollisuus kaipaavaltion kädenojennusta

    Metsä
    20.8.201216:00
    Henrik Hohteri

    Eri metsäteollisuusyritysten ja -etujärjestöjen sekä MTK:n edustajista koottu työryhmä on huolissaan sahateollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä. Työryhmä luovutti raporttinsa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle perjantaina.

    Suomessa tuotetaan nykyisin vuosittain enää 10 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa. 2000-luvun alussa sahat ylsivät useina vuosina noin 13 miljoonan kuution tuotantoon.

    Sahat pyörivät vajaateholla. Olemassa olevat laitokset voisivat tuottaa 3 miljoonaa kuutiota nykyistä enemmän. Yritysten kannattavuus on heikko.

    Sahatuotteiden viennin arvo pysytteli vajaassa 1,5 miljardissa eurossa vuoteen 2007 asti. Nykyisin sahatavaraa viedään noin 1,2 miljardin euron edestä.

    Suomalaisten yritysten markkinaosuutta ovat syöneet etenkin saksalaiset ja ruotsalaiset sahat.

    Nopeana apuna työryhmä ehdottaa rekkojen painorajojen nostamista, dieselveron palautusta ja nykyistä laajempaa tappioiden verovähennysoikeutta.

    Häkämies lupaa, että ministeriö selvittää dieselveron palautusmahdollisuutta samassa yhteydessä kuin EU:n rikkidirektiivin vaikutuksia. Aiheesta valmistuu raportti alkavalla viikolla.

    ”Ei ole kysymys vain sahaviennistä vaan esimerkiksi kantorahatulojen kautta aluetaloudesta ja koko kansantaloudesta”, Häkämies painottaa.

    Pitkävaikutteisiksi toimiksi työryhmä ehdottaa panostuksia viennin edistämiseen ja EU-vaikuttamiseen. Puurakentamista lisäisi esimerkiksi EU:n laajuinen velvoite puun käytössä.

    Vienninedistämistoimet pe-

    rustuisivat markkinaselvitykseen, joka paljastaisi sekä vientimarkkinoiden että kilpailijamaiden erikoispiirteet.

    ”Nykyistä merkittävämpi vientityö on asia, jota lämpimästi kannatan. Sahateollisuus oli mukana kun kävin Kiinassa toukokuussa”, Häkämies kertoo.

    Kotimaassa työryhmä edistäisi puurakentamista, vakauttaisi puumarkkinoita ja ohjaisi metsänomistajia aktiiviseen metsän hyödyntämiseen.

    Puurakentamisella on tärkeä sija myös ministeriön metsäalan strategisessa ohjelmassa. Tavoitteena on kymmenkertaistaa lähtökuopissaan oleva puukerrostalojen rakentaminen.

    Viime vuonna noin 40 prosenttia suomalaisesta sahatavarasta päätyi kotimaiseen käyttöön.

    Sahateollisuus ja puutuotteiden jatkojalostus työllistävät noin 26 000 henkilöä, mikä on enemmän kuin sellu- ja paperiteollisuudessa.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    metsateollisuus
    vientimarkkinat
    puurakentaminen
    valtion tuki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle