• Puunkaadon erikoismieheltä vaaditaan raudanlujaa rauhallisuutta – kissan pelastaminen männystä on yksi haasteellisimmista keikoista: ”Kolme tuntia tein töitä”

    Raimo Pääkön työpaikka vaihtelee puun juurelta korkealle sen latvuksiin. Haasteellisimmat toimeksiannot ovat pitäneet miehen puussa jopa kahdeksan tunnin ajan. Monitaitoisena puunhoitajana oulaistelainen metsämestari harjoittaa myös perinnetöitä.
    Raimo Pääkkö on itseoppinut arboristi. Puunhoitajan varusteisiin kuuluu myös moottorisaha, joten kiipeilykaadot vaativat hyvän suunnittelun lisäksi myös rautaiset hermot.
    Raimo Pääkkö on itseoppinut arboristi. Puunhoitajan varusteisiin kuuluu myös moottorisaha, joten kiipeilykaadot vaativat hyvän suunnittelun lisäksi myös rautaiset hermot. Kuva: Anne Anttila
    Metsä|Metsänhoito
    26.11.202210:00
    Anne Anttila
    Oulainen

    Vihannissa varttunut Raimo Pääkkö haaveili aikoinaan kotitilansa jatkamisesta, mutta allergia päätti toisin.

    "Karjatalous oli pois suljettu, mutta halusin kuitenkin pitää toisen saappaan tilalla ja tilan töissä. Varsinkin metsäpuoli on aina ollut lähellä sydäntäni.”

    Oman sysäyksensä uravalintaan antoi puissa kiipeily.

    "Olin poikasena kotikylän Tarzan, sillä vauhdikkaimpina vuosina viihdyin enemmän puussa kuin maassa. Mielenkiinto kiipeilyyn jäi kytemään, jalostumaan ja odottelemaan vain oikeaa hetkeä”, Raimo Pääkkö muistelee hymyillen.

    "Pisimpään olen ollut kiinni rungossa ja kertaakaan alas tulematta noin kahdeksan tuntia." Raimo Pääkkö

    Vajaat kaksi vuosikymmentä sitten Pääkkö pääsi elämään unelmaansa.

    "Kävin vuonna 2004 monimuotokoulutuksen, joka antoi tartuntapintaa muun muassa perinnerakentamiseen. Mielenkiinnon kohteena olivat erityisesti perinneaidat. Koulutus oli kokonaisuudessaan hyvin käytännönläheistä ja aukaisi portin yrittäjyyteen”, Pääkkö kertaa.

    Pääkön perustama Rampen Maaseutupalvelut on yrityksenä monialainen.

    "Pääsen toteuttamaan itseäni ennen kaikkea tekijänä. Puisto- ja metsämestarin ominaisuudessa toimin vahvasti puun ympärillä. Esimerkiksi perinnepuolella puu jatkojalostuu moneen eri käyttökohteeseen, joista vahvimmassa roolissa ovat perinteiseen tyyliin tehdyt riukuaidat.”

    Perinneaidoissa näkyy Raimo Pääkön vahva kädenjälki.
    Perinneaidoissa näkyy Raimo Pääkön vahva kädenjälki. Kuva: Anne Anttila

    Raimo Pääkkö on vienyt alan tietotaitoa eteenpäin alan koulutustapahtumien kautta. Yhteistyökumppanina on toiminut muun muassa ProAgria.

    Uusimpana mielenkiinnon kohteena ovat tällä hetkellä kuitenkin päretyöt.

    "Olen ollut päremestari Arvo Härön opissa, hankkinut pärehöylän, ja tarvittavan pärevärkinkin saan omasta metsästä. Käytön osalta rajana on vain mielikuvitus.”

    Tiukkasyisestä männystä, oksattomasta kuusesta tai haapapuusta tehty päre toimii monen muun ohella erinomaisena sisustuselementtinä.

    Jopa pihasaunan ulkoseinätkin voi koristella päreillä, hän vinkkaa.

    Pääkkö on päässyt toteuttamaan itseään myös itseoppineena arboristina.

    "Alan tutkinto puuttuu, mutta olen saanut koulutuksen erikoispuiden kaatoon. Sen sijaan kaikki muu kiipeilyyn liittyvä on tullut kokemusten ja mielenkiinnon kautta. Taustalta löytyy monenlaisia kohteita ja monenlaisia tilanteita.”

    Piha- ja erikoispuiden kaatoon erikoistunut Pääkkö kuvailee kiipeilyä vaativaa puunhoitajan työtä hyvin fyysiseksi lajiksi.

    ”Rauhallinen luonne on eduksi, sillä keikat eivät ole aina yhden eikä kahdenkaan tunnin juttuja. Pisimpään olen ollut kiinni rungossa ja kertaakaan alas tulematta noin kahdeksan tuntia.

    Raimo Pääkkö haluaa laajentaa osaamistaan ja on hankkinut tukkivannesahan muun pihapuiden jatkokäsittelyä varten.
    Raimo Pääkkö haluaa laajentaa osaamistaan ja on hankkinut tukkivannesahan muun pihapuiden jatkokäsittelyä varten. Kuva: Anne Anttila

    Puunkaadon erikoismies on kysytty keikkakaveri erityistaitoja vaativiin kohteisiin.

    "Tein aikoinaan sähköyhtiöille erikoispuunkaatoja, joista iso osa oli myrskytuhojen korjaamisia. Niissä tehtävissä otettiin miehestä mittaa.”

    Muistijälkeen on piirtynyt erityisesti nopeasti muuttuvat olosuhteet, jotka olivat vähällä muuttaa koko keikan mahdottomaksi tehtäväksi.

    Kiperät tilanteet opettivat, että reppuun kannattaa varata aina juotavan ja syötävän lisäksi vaihtovaatteet. Yksikään kiipeilykaato ei ole itsestäänselvyys.

    ”Vihollisista pahin on tuuli”, Pääkkö tietää kokemuksesta.

    Puunhoitajan tehtäväkenttä on laaja. Pääkön kohdalla yksi haasteellisimmista keikoista oli pelastaa puuhun kiivennyt kissa.

    Jo lähtötilanne vaati nopeaa toimintaa, sillä kissa oli ollut puussa pitkään. Tehtävä oli vaikea, sillä mänty oli iso ja kissa lähes latvassa.

    ”Kartoitin nopeasti tilanteen, tarkistin puun kunnon ja lähdin kiipeämään. Päästyäni lähelle kissaa, ryhdyin oksa kerrallaan karsimaan reittiä turvalliseen alastuloon. Kolme tuntia tein töitä, että sain karkulaisen hyppäämään turvallisesti alhaalla olevaan pelastuslakanaan.”

    Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin tuntee olevansa aidosti oikealla alalla, Pääkkö summaa.

    Rampen Maaseutupalvelut

    Kotipaikka Oulainen

    Perustettu 2004

    Yrittäjä, Raimo Pääkkö

    Palvelut

    - Pihapuiden kaadot

    - Puunhoitajapalvelut / eläinten pelastaminen

    - Perinneaidat

    - Perinnerakentaminen

    - Pihatyöt

    - Lumenpudotus

    Tulossa

    - Päretyöt

    Yrityksen vahvuudet

    Monipuolisuus

    Monialaisuus

    Idearikkaus

    Ennakkoluulottomuus

    Kiireettömyys

    Kehittämisen palo

    Perinnerakentaminen

    Lisää aiheesta
    • Valo siivilöityy lempeästi vanhalle vaahterakujalle, jonka tummat rungot kaartuvat kuin suojaksi kulkijan ylle.

      Piha ja puutarha | Puukujanne on tärkeä maamerkki maaseudulla – moni vanha kujanne alkaa olla jo elinkaarensa päässä

    • Puistopuiden hoito on yksilöhoitoa. Tampereella Tanhuanpuistossa lehmusta olivat hoitamassa pari viikkoa sitten Piritta Karru ja Niilo Könönen. Yläilmoissa työtään teki Marko Saarinen.

      Kaupunkipuiden kuntoa vahtivat niin asukkaat kuin ammattiväki – mukaan mahtuu vähän turhempiakin ilmoituksia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla