• Sijoittajaryhmä oli halunnut ostaa Anjalan tehtaan

    Lehtitietojen mukaan tehtaalle oli suunnitelmissa iso ínvestointi.
    Tilaajalle
    Lehtitietojen mukaan sijoittajaryhmä olisi halunnut ostaa vajaan vuoden myyntilistalla olleen Stora Enson Anjalan paperitehtaan.
    Lehtitietojen mukaan sijoittajaryhmä olisi halunnut ostaa vajaan vuoden myyntilistalla olleen Stora Enson Anjalan paperitehtaan. Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.4.202312:05
    Sami Suojanen

    Sijoittajaryhmä oli kiinnostunut ostamaan Stora Enson Anjalan tehtaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

    Stora Enso suunnittelee sulkevansa pysyvästi toisen Anjalan tehtaan paperikoneista ja keskittävänsä kirjapaperin valmistuksen yhdelle linjalle. Yhtiö on aloittanut muutosneuvottelut, jotka koskevat Anjalankosken tehdasintegraatin koko henkilöstöä eli noin 500:aa työntekijää. Vähennystarve on 110 työntekijää, jos muutosneuvotteluissa päädytään koneen sulkemiseen.

    Anjalan tehtaalla valmistetaan päällystettyä ja päällystämätöntä kirjapaperia, päällystettyä aikakauslehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia kahdella koneella.

    Maaliskuussa 2022 yhtiö ilmoitti luopuvansa paperiliiketoiminnasta ja pani myyntiin neljä tehdasta. Niistä yksi oli Anjala. Tämän vuoden tammikuussa Anjalan tehdas otettiin kuitenkin pois myynnistä. Muut kolme ovat jo siirtyneet uusille omistajille.

    Kotka Millsin entinen toimitusjohtaja Markku Hämäläinen vahvisti Kouvolan Sanomien saaman tiedon, että Anjalan tehdasta havitellut sijoittajaryhmä on ollut olemassa. Hämäläinen totesi, että yrityksistä huolimatta ostoprosessi ei kuitenkaan käynnistynyt.

    Maaseudun Tulevaisuudelle Hämäläinen ei halua kommenoida asiaa lisää.

    ”Nyt tästä on noussut sellainen turbulenssi, että minun on parempi olla sanomatta mitään. Pysyn hiljaa, jotta taas ei tulisi myrskyä vesilasissa”, Hämäläinen muotoilee.

    Hämäläinen ei ole avannut mahdollista omaa rooliaan sijoittajaryhmässä. Anjalan tehtaalle oli tiettävästi suunnitelmissa iso investointi, jonka avulla olisi luovuttu painopaperituotteista. Hämäläinen ei ole paljastanut, mitä tuotteita olisi tullut tilalle.

    Stora Enso ei ole kommentoinut asiaa.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enso yritti ensin myydä Anjalan tehtaan, mutta päätyi sittemmin pitämään sen itsellään. Nyt edessä on kapasiteetin vähentäminen.

      Metsäteollisuus | Stora Enso sulkemassa paperikoneen Anjalan tehtaalla – käynnistää muutosneuvottelut

    • Stora Enso aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat Anjalankosken tehdasintegraatin koko henkilöstöä. Jos suunnitelma toteutuu, paperikone suljettaisiin tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

      Metsäteollisuus | Paperiliitto harmissaan, että Anjalan tehtaan myynnistä luovuttiin ‒ 110 työpaikkaa vaarassa

    • Stora Enso vähentää paperin valmistusta ja keskittyy pakkauksiin, rakentamisen ratkaisuihin ja biomateriaali-innovaatioihin.

      Metsäteollisuus | Stora Enso viimeisteli kolmannen paperitehtaan myynnin

      Tilaajalle
    • Maxaun tehtaan myynti vähentää Stora Enson vuotuista kiillotetun aikakauslehtipaperin (sc) tuotantokapasiteettia 530 000 tonnia.

      Metsäteollisuus | Stora Enson Maxaun tehtaan myynti Saksassa varmistui ‒ paperintuotanto jatkuu vielä Anjalassa ja Langerbruggessa Belgiassa

    • Stora Enson tavoite on puolittaa toiminnastaan aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä.

      Metsäteollisuus | Stora Enso investoi Heinolan kartonkitehtaalle 30 miljoonaa euroa ‒ kasvihuonepäästöjä vähennetään yhtiön mukaan yli 90 prosenttia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa