

Kuluvan kesän kaarnakuoriaistuhot alkavat paljastua lähipäivinä ja -viikkoina, kun toukat varttuvat aikuisiksi hyönteisiksi ja lähtevät liikkeelle kaarnan alta. Näkyvimpiä merkkejä kirjanpainajan ja tähtikirjaajan tuhoista ovat kuusten latvusten ruskettuminen ja kaarnan putoaminen.
Metsäkeskukselle tehtävien hakkuuilmoitusten perusteella hyönteistuhot näyttäisivät lisääntyvän eniten Keski-Suomessa.
Eniten hyönteistuhohakkuita on ilmoitettu edellisvuosien tapaan Etelä-Karjalassa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Touko–kesäkuussa metsänomistajat ovat ilmoittaneet Metsäkeskukselle 154 hehtaaria edellisvuotta enemmän hyönteistuhohakkuita, yhteensä 859 hehtaaria.
Koko alkuvuoden vertailussa hyönteistuhohakkuiden määrä on kasvanut 606 hehtaaria. Osa tammi–kesäkuun hyönteistuhohakkuuaikeista perustuu viime kesän tuhoihin, jotka on havaittu ja ilmoitettu vasta tänä vuonna. Touko–kesäkuun hakkuuilmoitukset kuvaavat tämän hetken hyönteistuhoja osuvammin, sanoo metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Metsäkeskuksesta.
Monissa maakunnissa hyönteistuhohakkuita on ilmoitettu viime vuotta vähemmän. Näkyviä kaarnakuoriaisten aiheuttamia tuhoja, kuten kuusentähtikirjaajan kuivattamia kuusenlatvoja esiintyi runsaasti eteläisessä Suomessa alkukesällä viime vuonna, mikä nosti hakkuuilmoitusten määrää. Kuluvan kesän aikana kuusentähtikirjaajan tai kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja ei vielä ole laajemmin näkynyt, Kokkonen arvioi.
Kokkonen odottaa silti hyönteistuhojen laajenevan tänä kesänä, koska metsissä on paljon kaarnakuoriaisille alttiita kuusia usean kuivan kesän jäljiltä.
Kirjanpainajien parveilu alkoi Etelä-Suomessa toukokuussa. Se keskeytyi kylmään sääjaksoon ja jatkui sään lämmettyä.
”Lyhyt takatalvi keskeytti kaarnakuoriaisten parveilun mutta ei juuri vaikuttanut niiden yksilöiden jälkeläisten kehitykseen, jotka ehtivät jo parveilla ja iskeytyä runkoihin alkukesällä”, Kokkonen sanoo.

Kokkosen mukaan loppukesän tuhot voivat nousta edellisvuotta suuremmaksi, jos säät suosivat kirjanpainajaa ja heikentävät kuusta.
”Sateilla ei luultavasti ole suurta vaikutusta, ellei sää muutu kylmemmäksi pidemmäksi aikaa.” Juho Kokkonen, Metsäkeskus
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämpötilat pysyvät korkeina, ja sademäärät olisivat heinäkuussa lähellä tavanomaisia lukemia.
Kirjanpainajatuhoilta sateet tuskin pelastavat, Kokkonen arvioi.
”Sateilla ei luultavasti ole suurta vaikutusta, ellei sää muutu kylmemmäksi pidemmäksi aikaa ja hidasta kirjanpainajan jälkeläisten kehitystä merkittävästi. Kuuset eivät toivu kuivuudesta näin lyhyessä ajassa. Hyönteiset ovat ehtineet jo iskeytyä ja lisääntyä.”
Aikaisesta parveilusta ja jälkeläisten nopeasta kehityksestä johtuen tuhot voivat jatkua loppukesällä.
”Kirjanpainajan sisarsukupolven aikuistuminen ja toisen sukupolven perustaminen on hyvin todennäköistä, ja tämä voi pahentaa loppukesän tuhotilannetta.”
Todennäköisimpiä kaarnakuoriaistuhot ovat varttuneissa ja vasta harvennetuissa kuusikoissa kuivumisherkillä kasvupaikoilla ja aurinkoisilla mäenrinteillä.
Metsänomistajalle tuhojen seuranta on tänä kesänä työlästä, koska kaarnakuoriaisten kehityksen ajankohta vaihtelee suuresti parveilun ajoittumisen, paikallisten sääolosuhteiden ja jälkeläisten kehitysajankohdan mukaan.
”Varttuneiden tai viime vuosina harvennettujen kuusikoiden tilannetta voi olla tarpeen seurata jopa parin viikon väliajoin kuoriaisten valtaamien puiden havaitsemiseksi alkuvaiheessa. Jos huomaa merkkejä alkavista tuhoista, on toimittava ajoissa etteivät tuhot laajene.”
Jos säännöllinen tarkkailu ei ole mahdollista, Kokkonen suosittelee riskialttiiden kuusikoiden tarkistamista ainakin kerran viimeistään elo–syyskuussa. Silloin mahdollisten hakkuiden suunnitteluun ja toteutukseen jää aikaa syksyksi ja talveksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
