• MTK puukartellista: Odotetunlaisesti pitkä prosessi

    MTK ei ole oikeudenkäynnin osapuolena, mutta järjestö seuraa MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkaraisen mukaan tiiviisti vahingonkorvauskanteiden etenemistä.
    Metsä
    22.5.201514:54
    Juha Kaihlanen

    Korkein oikeus (KKO) antanee päätöksensä vahingonkorvausten vanhentumisesta vuoden päästä kesällä.

    "Nyt käydään kaikki oikeusasteet läpi ja tutkitaan, ovatko vaateet vanhentuneet. Sitten vasta päästään asiaan. Se kuvaa, kuinka pitkä ja monimutkainen prosessi on", MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen kommentoi KKO:n päätöstä.

    MTK ei ole oikeudenkäynnin osapuolena, mutta järjestö seuraa Hakkaraisen mukaan tiiviisti vahingonkorvauskanteiden etenemistä.

    ”Olemme jäsentemme apuna ja annamme juridista neuvontaa”, Hakkarainen sanoo.

    KKO myönsi valitusluvan Metsäliitto Osuuskunnalle, Stora Ensolla ja UPM:lle raakapuukartelliasian korvauskanteiden vanhentumiseen liittyvässä asiassa.

    Helsingin käräjäoikeus hylkäsi viime vuoden maaliskuussa metsänomistajan metsäyhtiöitä vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen. Hylkäämisen perusteena oli kanneoikeuden vanhentuminen.

    Helsingin hovioikeuden viime marraskuussa antaman ratkaisun mukaan vahingonkorvausvaatimukset eivät olleet vanhentuneita, mihin perustuen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden antaman tuomion ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

    Metsäyhtiöt hakivat KKO:lta valituslupaa hovioikeuden ratkaisuun. Metsäyhtiöiden mielestä epäselvää oli ollut muun muassa se, mistä ajankohdasta kilpailunrajoituslain ja vanhentumislain mukaiset vanhentumisajat olivat alkaneet.

    Metsäyhtiöt ovat hakeneet valituslupaa KKO:lta myös kahdessatoista muussa puukartellin liittyvässä vahingonkorvausasiassa. Kyseessä olevien muiden asioiden osalta valituslupa-asian käsittely on jätetty odottamaan nyt valitusluvan saaneen asian ratkaisemista.

    KKO:n viestintäpäällikkö Pia Sive arvioi, että ratkaisua kanteiden vanhenemisesta voidaan odotella vuoden päästä kesällä, jos käsittelyaika vastaa keskimääräistä aikaa.

    ”Jokainen juttu on kuitenkin oma tapauksensa, ja käsittelyaika riippuu aina asian laajuudesta ja vaikeudesta”, Sive sanoo.

    Korkein oikeus myönsi valitusluvan metsäyhtiöille

    Artikkelin aiheet
    puukartelli
    MTK
    Korkein oikeus
    vahingonkorvaus
    oikeudenkäynti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio