
Yli 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon. Yhtä moni vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että suurpedot eivät kuulu ihmisten pihoihin, vaan niiden ihmisarkuus tulee säilyttää.
Kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaakin tutkimuksen mukaan suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Naiset kannattavat kestävää kannanhoidollista metsästystä hieman miehiä enemmän.
Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tällä hetkellä kokonaan estynyt hallinto-oikeuden kaadettua suurpetojen pyynnin poikkeusluvat muualla Suomessa paitsi poronhoitoalueella.
Nykyisellään suurpetojen määrä omalla asuinalueella ei kuitenkaan vielä vakavasti huoleta. 59 prosenttia vastaajista vastaajista ei kantanut huolta susien, karhujen tai ilvesten liikkumisesta omalla asuinalueellaan.
Tiedot käyvät ilmi Suomen Metsästäjäliiton lokakuussa toteuttamasta suurpetokyselystä, johon vastasi tuhat täysi-ikäistä suomalaista. Suurin osa vastaajista oli Uudeltamaalta ja 88 prosenttia vastaajista ei harrastanut metsästystä.
Metsästäjäliiton teettämän kyselyn mukaan etenkin lasten vanhemmat ja metsästäjät näkevät suurpetojen aiheuttamat riskit ihmisille ja eläimille huomattavasti suurempina kuin lapsettomat vastaajat.
Kyselyn mukaan myös maaseudulla asuvat näkevät suurpetojen riskit ja haitat hieman voimakkaampina kuin kaupunkilaiset. Maaseutuväestö näkee suurpetojen riskin erityisesti karjalle ja kotieläimille selvästi korkeampana kuin kaupungissa asuvat.
Kaikista vastaajista 47 prosenttia oli sitä mieltä, että suurpedot aiheuttavat jo nyt liian suuren riskin karjalle ja kotieläimille. Neljänneksellä vastaajista ei ollut selkeää kantaa asiaan. Suurpetojen riski karjalle ja kotieläimille nähdään merkittävästi suurempana kuin niiden riski ihmisille.
Maa- ja metsätaloudessa työskentelevät näkevät kaikkinaiset suurpetojen aiheuttamat riskit ja haitat huomattavasti suurempina kuin muissa ammateissa toimivat. Maatalousyrittäjät katsovat hieman muiden ammattien edustajia useammin, että suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen salliminen Suomessa on osa EU-maiden tasa-arvoista kohtelua.
Tutkimusraportissa todetaan, että kokonaisuutena voidaankin tulkita, että suurpetoturvallisuus nauttii vielä juuri ja juuri kansalaisten luottamusta.
Erityisen kriittistä Suomen suurpetopolitiikkaan kohtaan on maaseutuväestö. 60 prosenttia maaseudulla asuvista vastaajista pitää nykyistä suurpetopolitiikkaa toimimattomana. Maaseudulla asuvat näkevät myös riistaeläinten, kuten hirvien ja peurojen, kannansääntelyn vaikeutuneen suurpetojen lisääntyneen määrän vuoksi.
”Ollaan kuitenkin hyvin lähellä tilannetta, jossa suurpedot alkavat aiheuttaa merkittävääkin levottomuutta suuren yleisön parissa. Jo nyt hienoinen enemmistö kritisoi suomalaista suurpetopolitiikkaa”, raportissa todetaan.
Suomen Metsästäjäliitto toteaa tiedotteessa, että maa- ja metsätalousministeriön johtama suurpetotyöryhmä huomioi esityksissään kansalaisten huolen suurpetojen ihmispelon vähenemisestä ja kehittää kattavasti suurpetolainsäädäntöä ja -hallintoa niin, että kannanhoidollinen metsästys pystytään taas aloittamaan.
Kaikki edellä esitetyt tulokset käyvät ilmi Suomen Metsästäjäliiton toteuttamasta Suurpetokysely suomalaisille 2024 -tutkimuksesta. Tutkimuksen toteuttamisesta vastasi Mediatum Oy. Tutkimus toteutettiin internetpaneelitutkimuksena 10.–15. lokakuuta. Kyselyyn vastasi tuhat 18–64-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
