Metsäkatoasetuksen toimeenpanoon tulee lykkäystä. Suurten yritysten kohdalla toimeenpano viivästyy vuoden 2025 loppuun ja pienten yritysten kohdalla vuoden 2026 kesäkuun loppuun.
EU:n mukaan pienessä yrityksessä taseen loppusumma on enintään viisi miljoonaa euroa, liikevaihto kymmenen miljoonaa euroa ja työntekijöitä tilivuoden aikana keskimäärin enintään 50.
Metsäkatoasetuksen vaikutuksia suomalaiselle metsäalalle on vielä vaikea arvioida, mutta lisäaika otetaan mieluusti vastaan, kertoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
”Metsäkadon torjunta on metsäteollisuudelle tärkeä asia. Haluamme toimia lain mukaisesti ja sen takia tämä lisäaika on todella tervetullutta”, Niemi sanoo.
Lisäajan ansiosta komissio saa järjestelmät ja riskinarvioinnit kuntoon ja siten myös yritykset ehtivät saada omat järjestelmänsä ja toimintatapansa valmiiksi niin, että lakia pystytään noudattamaan. Lisäksi viranomaiset tietävät, mitä valvoa.
Asetuksen toimeenpanoa varten on luotu tietojärjestelmä, johon yritykset voivat syöttää tiedot siitä, että niiden tuotteilla ei ole aiheutettu metsäkatoa. Järjestelmään voi rekisteröityä marraskuun alussa ja sen pitäisi toimia joulukuun alusta lähtien.
Niemen mukaan osa metsäteollisuusyrityksistä on ollut mukana järjestelmän piloteissa.
”Toivotaan, että järjestelmästä tulee järkevä kokonaisuus tiedon kulun kannalta, niin ettei byrokratian määrä toimijoille eikä viranomaisille karkaisi.”
”Nyt on tärkeä saada jäsenvaltiot ja parlamentti hyväksymään tämä kokonaisuus. On myös tärkeää, että Suomessa toimijoiden ja viranomaisten hyvä yhteistyö jatkuu.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
