

Aarikka tuo monelle ensimmäisenä mieleen puiset tontut, kynttilänjalat ja korut. Mutta Aarikka on paljon enemmän.
Helsingin Taidehallissa on esillä 7. tammikuuta saakka näyttely yrityksen luojan Kaija Aarikan tuotannosta.
Näyttelyn kuratoinut Eeva Holkeri haluaa esitellä ensimmäisenä värikkäät Tuliaispurkit.
”Niihin kiteytyvät Aarikan tuotannon keskeiset piirteet. Purkki on värikäs, toimii nimensä mukaan tuliaisena, ja sillä on käyttötarkoitus: suojata elintarvikkeet mökillä hiiriltä. Kesämökkikulttuuri alkoi kukoistaa 1960-luvulla.”

Kaija Aarikka oli maatilan tytär. Muotoilijana hän pohti pitkään, miten toteuttaisi jonkin lapsuudestaan tutun kotieläimen puuveistoksena. Lopulta valinta oli helppo.
”Kaija hoiti pieniä karitsoja ja sai ottaa sellaisen huoneeseensakin. Lopullinen inspiraatio tuli, kun hän sattui katsomaan laatikkoa. Siinä oli mäntypuusta sorvattuja pieniä palloja, jotka kiemuraisine vuosilustoineen näyttivät villavalta turkilta”, Holkeri kertoo.

Aarikka päätyi pässiin, joka sai muotonsa vuonna 1973. Pässistä tuli haluttu designklassikko, jota on valmistettu monessa eri koossa ja useissa väreissä.
Taidehallin näyttelyyn toivottaa tervetulleeksi suurin koskaan valmistettu Pässi. Sillä on korkeutta lähes kolme metriä ja painoa 1200 kiloa.
Aarikan tuotanto on niin laaja, että melko varmasti jokaisen kotoa löytyy jotain Aarikkaa, vaikkei sitä ehkä tiedäkään.
”Näyttelyä kootessani olin aarrearkun äärellä. Aarikan tuotantoa on luetteloitu noin neljän tuhannen esineen verran”, Holkeri yllättää.
”Nyt tiedän esimerkiksi, että äitini kaulassa roikkui 1980-luvulla Tamara-koru, ja vaihto-oppilasperheeni ikkunaan Ranskassa ripustettiin Kaijan suunnittelema alumiinimobile.”
Koko Aarikan tuotanto ei suinkaan ole Kaija Aarikan luonnoslehtiöstä peräisin, vaan yhtiöllä on ollut muitakin suunnittelijoita. Suurin osa näyttelyn esineistöstä on kuitenkin hänen itse suunnittelemiaan.
Poikkeuksena ovat esimerkiksi puiset lelut.

Vaikka Aarikkaan yhdistetään ensimmäisenä puu, yhtiö on valmistanut paljon koruja metallista. Ylipäätään tuotannossa on ollut valtava määrä koruja.
Kaija Aarikka sai alunperin tekstiilisuunnittelijan koulutuksen, ja tätäkin puolta hänestä näyttely esittelee.
Onkin sattumaa, että hänestä tuli valtakunnan ehkä merkittävin puuesineiden suunnittelija.
”Kaikki alkoi siitä, kun Kaija opiskeli viimeistä vuotta tekstiilitaidetta Ateneumissa. Hänen ompelemansa villapuku oli nappeja vaille valmis. Kun sopivia ei löytynyt, Kaija päätti tehdä ne itse lautatarhasta löytyneestä jakarandan palasesta.”
Nappien kautta suunnittelu laajeni jalopuukoruihin. Aarikka Oy:n Kaija perusti 24. helmikuuta 1954 miehensä Erkki Ruokosen kanssa.
”Aarikan tapa tehdä iloisia ja värikkäitä esineitä ei ole välttämättä istunut perinteiseen suomalaiseen muotoiluun.” Eeva Holkeri
Suunnittelijana Kaija Aarikka on kulkenut omia polkujaan.
”Aarikka kuuluu epäilemättä suomalaisen designin kaanoniin, mutta sen asema ei ole aina ollut aivan yksioikoinen”, Eeva Holkeri sanoo.
”Aarikan tapa tehdä iloisia ja värikkäitä esineitä ei ole välttämättä istunut perinteiseen suomalaiseen muotoiluun, joka on ollut ylevää ja hieman jäyhää.”

Joulu oli Kaija Aarikalle tärkeä juhla, mitä kuvastivat hänen suunnittelemansa jouluseimet ja enkelit. Hartaat ja hengelliset esineet kiehtoivat Kaijaa. Hän keräsi ikoneita, jumalpatsaita ja muita uskonnollisia esineitä kotiinsa.
Yksi tunnetuimmista Aarikan jouluesineistä on Kaijan vuonna 1982 suunnittelema tonttukoriste. 1990-luvulta lähtien tonttuperhe on kasvanut huomattavasti, kiitos useiden eri suunnittelijoiden.
Neljänkymmenen vuoden aikana on jo ylitetty miljoonan tontun rajapyykki.
Tuttujen punaisten tonttujen lisäksi Aarikan nykyvalikoimasta löytyvät esimerkiksi pakkas-, sauna- ja metsätontut. Jokaisella tonttuheimolla on oma visuaalinen tyylinsä ja niiden luonteeseen sopivia elementtejä, kuten saunatontun löylykiulu.
Aarikan klassikkoja ovat myös kynttilänjalat, joiden tuotanto kasvoi 1960-luvulla.

Aarikan tuotteita keräillään verrattain runsaasti. Esimerkiksi retroväreissä hehkuvat Tuliaispurkit ovat olleet kysyttyä tavaraa.
”Kun Aarikan tuotteita tulee lahjoituksena, niin ne myydään tosi nopeasti”, kertoo SPR:n kierrätysmyymälä Kontin Porin myymäläpäällikkö Nina Tuli.
”Tarjolla on sisustuspuolen esineitä, kuten kodin astioita. Tekstiilejä ja koruja liikkuu harvemmin.”
Rovaniemen Kontin myymäläpäällikköä sijaistava henkilöstökoordinaattori Eeva Väisänen arvelee, että moni myy Aarikkansa itsepalvelukirppiksillä.
”Aarikkaa ei tule mahdottomasti. Koruja ja jonkin verran sisustustavaraa kyllä.”
Netin kierrätyspalstoilla Aarikan tuotteita löytyy runsaasti. Sieltä on helppo löytää jo tuotannosta poistuneita esineitä. Hintataso vaikuttaa osin korkealta, joten edelleen valmistettavien tuotteiden osalta kannattaa tarkistaa, josko sellaisen saisi halvemmalla kaupasta.
Kaija Aarikka ja hänen puolisonsa Erkki Ruokonen perustivat Aarikan vuonna 1954.
Kaija Aarikka (1929–2014) tunnetaan erityisesti korujen, koriste-esineiden ja kodin pienesineistön suunnittelijana.
Yhtiön omistaa nykyisin raisiolainen perheyhtiö Martinex, jolle Aarikan tyttäret myivät sen vuonna 2017.
Aarikan liikevaihto oli 4,2 miljoonaa euroa vuonna 2022.
Henkilöstöä suoraan yhtiön palveluksessa 16.
Euroopan ohella merkittäviä vientimaita USA ja Japani.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
