• Metsäliittoheittää mhy-aktiivit hallinnosta

    Metsä
    23.10.201516:00
    Jarmo Palokallio

    Metsäliitto Osuuskunnan uudet säännöt karsivat ristiinedustuksia. Tulevaisuudessa esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten hallitusten jäsenet eivät voi toimia Metsäliiton hallinnossa.

    Metsäliitto perustelee tiukentunutta kantaansa kilpailuoikeudellisilla syillä. Siksi Metsäliiton hallintohenkilöiltä kielletään toimiminen Metsäliiton kanssa samalla toimialalla toimivan liikeyhtiön tai yhteisön palveluksessa tai hallinnossa.

    Metsäliiton hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniltä kielletään toimiminen kaikissa kilpailevissa hallintoelimissä. Se estää heidän toimintansa metsänhoitoyhdistyksen hallituksessa tai valtuustossa.

    Myös Metsäliiton edustajiston ja piiritoimikuntien jäseniltä kielletään toiminta metsänhoitoyhdistysten hallituksista. Sen sijaan he voivat pysyä metsänhoitoyhdistyksen valtuuston jäseninä, mikäli valtuustolla ei ole kytkentää käytännön liiketoimintaan.

    ”Tämä käytäntö koskee kaikkea kilpailevaa toimintaa, eikä se siten kohdistu pelkästään metsänhoitoyhdistyksiin”, sanoo lakiasiainjohtaja Miika Arola.

    ”Tarkoitus on, että Osuuskunnan hallintoon tulevat henkilöt keskittyvät Osuuskunnan intressien edistämiseen. Samalla haluamme varmistaa kilpailulainsäädännön noudattamisen kaikissa olosuhteissa.”

    Metsäliitto Osuuskunnan hallintoelimet ovat edustajisto, hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja. Niistä edustajisto käyttää jäsenille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa. Siihen kuuluu 60 jäsentä.

    Metsäliiton edustajistoon kuuluva MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila ymmärtää, että kilpailuoikeudellisia ristiriitoja pitää välttää. Siihen tarvitaan selkeät säännöt.

    ”Tältä osin Metsäliiton valitsema linja on aika tiukka. Tämän jälkeen osuuskunnan jäsen ei saa enää itse vapaasti päättää, kenet haluaa edustajakseen Metsäliiton hallintoon. Se häivyttää osuuskunta-ajatusta.”

    Osuuskuntalain mukaan osuuskunnan jäsen voi olla ehdolla osuuskunnan hallintoon. Mikäli hän tulee valituksi, hän joutuu jatkossa päättämään, ottaako luottamustehtävän vastaan ja luopuu samalla esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen hallituspaikasta.

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metsäliitto
    kilpailuoikeus
    osuuskuntalaki
    metsänhoitoyhdistys
    hallinto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle