• UPM lupaa koulutusta hakkuusekaannusten välttämiseksi: "Tieto ei ole tavoittanut kaikkia asianosaisia"

    UPM:n hakkuut ovat herättäneet keskustelua niin Ruokolahdella kuin Mikkelissäkin.
    Kuukkelialueen kohdalla Oksa ei näe syytä korvausvelvollisuuteen, koska metsäalue on UPM:n omistuksessa. Kuvituskuva
    Kuukkelialueen kohdalla Oksa ei näe syytä korvausvelvollisuuteen, koska metsäalue on UPM:n omistuksessa. Kuvituskuva Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Metsä
    24.11.201710:31
    Matti Tuominen

    UPM on joutunut viime päivinä myrskyn silmään kahden erillisen tapauksen takia. Ensin UPM hakkasi luontojärjestöjen mukaan Ruokolahdella kuukkelimetsän. Tuorein tapaus nousi julkisuuteen tänään torstaina, kun UPM:n kerrottiin hakanneen ennen kuin yhtiön hakema hakkuulupa oli astunut voimaan.

    UPM:n puunhankinnan sidosryhmäjohtaja Sami Oksa korostaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että tapaukset ovat toisistaan täysin erillisiä. Mikkelissä yhtiöllä kävi Oksan mukaan inhimillinen erehdys, kun Ruokolahdella taas on yhtiön mukaan toimittu lain ja metsäsertifioinnin mukaisesti.

    Tiedossa olevilla kuukkelireviireillä UPM on Oksan mukaan varmistanut, ettei avohakkuualueen pinta-ala nouse liian suureksi. Sopivan alueen määrittelyn pohjana on Metso-hankkeessa tehty kuukkeliohje. Asia on varmistettu Oksan mukaan niin, että hakkuita on jaettu eri vuosille ja useammalle alueelle.

    "Hakkuita on lohkotettu eri vuosille niin, että viereinen metsä on ehtinyt kasvaa kuukkelille soveltuvaksi elinympäristöksi", hän sanoo.

    Kuukkelialueen kohdalla Oksa ei näe syytä korvausvelvollisuuteen, koska metsäalue on UPM:n omistuksessa. Mikkelin tapauksen mahdollisiin korvaaviin toimenpiteisiin hän ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa.

    Sidosryhmäsuhdejohtaja korostaa, että Mikkelin tapauksessa on parhaillaan käynnissä viranomaistutkinta. Tapauksesta on saatu Oksan mukaan väärä käsitys sikäli, että UPM on toiminut yksityisen metsänomistajan metsätilalla, eikä naapurin tontilla.

    UPM:n tulee Oksan mukaan pystyä jatkossa varmistamaan, ettei vastaavanlaisia tapauksia satu tulevaisuudessa uudestaan. Tässä vaiheessa yhtiö pyrkiikin selvittämään, miksi näin on päässyt käymään.

    Oksa lupaa, että esimerkiksi koulutuksen avulla varmistetaan, että kaikilla UPM:n työntekijöillä on osaaminen riittävällä tasolla. Erityisesti nyt pohditaan sitä, miten tieto saadaan kulkemaan komentoketjun loppuun saakka.

    "Meidän näkemyksemme on, että tieto siitä, mihin asti hakkuita voi tehdä, ei ole tavoittanut kaikkia asianosaisia", Oksa kuvaa Mikkelin hakkuiden tapahtumia.

    Lue lisää:

    UPM pahoittelee virkistysalueen hakkaamista: "Inhimillinen erehdys" – Mikkeli teki poliisikantelun

    Yle: UPM tuhosi elokuvan kuvauspaikan Ruokolahdella – luontojärjestöt harmittelevat

    Artikkelin aiheet
    UPM
    metsätalous
    hakkuut
    Ruokolahti
    Mikkeli
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle