
MTK torjuu tiukat vaatimukset siitä, millaiseen käyttöön mikin puu pitää ohjata. Puun oikean käyttöpisteen löytämisessä järjestö luottaa markkinavoimiin.
EU:ssa esille on noussut vaatimus puun niin sanotusta kaskadikäytöstä, jolla pyritään raaka-aineiden mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen. Se tarkoittaa, että esimerkiksi puusta tehdään ensin korkeamman jalostusasteen tuotteita, jotka uusiokäytetään tai kierrätetään ja vasta viimeiseksi hyödynnetään energiaksi.
Suomessa keskustelua on käyty kuitupuun päätymisestä polttoon. Se on kismittänyt metsäteollisuutta.
Metsänomistajia asiassa huolettaa EU:n halu lisätä sääntelyä. Sitovien säännösten ja kuitupuun polttokiellon sijaan metsänomistajia edustava MTK luottaa siihen, että markkinat ohjaavat puun oikeaan paikkaan jalostettavaksi.
”Markkinat hoitavat ohjauksen, eikä siihen tarvita lisää säädöksiä. Jos nykyistä tilannetta halutaan muuttaa, siihenkin on keinonsa”, toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Tiirola muistuttaa vuosituhannen vaihteen tilanteesta, kun teollisuus tarvitsi lisää puuta. Metsäliitto laukaisi silloin puukaupan patin kuitupuun latvaläpimitan laskulla. Muut yhtiöt seurasivat perässä, vaikka eivät muutoksesta pitäneet.
”Yhtiöt valittivat tuolloin ohuen kuitupuun katkeilevan kuorimarummussa ja olevan kuidun laadultakin heikompaa. Olisiko nyt aika palauttaa kuitupuun läpimitta vanhalle tasolle?” kysyy Tiirola.
Tiirolan mukaan ensiharvennuksiltakin saisi laadukkaampaa raaka-ainetta sellutehtaille ja teollisuus voisi maksaa siitä nykyistä paremmin. Samalla myös energiapuun järeys kasvaisi ja sen korjuun kannattavuus paranisi.
Kyseisellä toimella kuitupuu ja energiapuu eroaisivat selvemmin toisistaan.
Tiirolan rinnastaa toimenpiteen siihen, että myös kuitupuun ja tukin väliin on tullut uusia puutavaralajeja eli parru ja pikkutukki. Siinäkin tavoitteena on saada puulle paras jalostusarvo.
”Sääntelyn huonoihin puoliin kuuluu, että se sotkee markkinoiden toimintaa. Parempi on, että hinta ohjaa jalostukseen kelpaavan puun jalostukseen ja poltettavan polttoon”, sanoo Tiirola.
Kyse ei ole aivan pienestä asiasta, sillä puupolttoaineilla on tuotettu yli neljännes Suomen energian kulutuksesta. Puupolttoaineet ovat siten tärkein yksittäinen energianlähde
Puupohjaista energiaa saadaan etenkin puunjalostuksen sivuvirroista, kuten kuoresta, sahanpuruista ja sellun jäteliemistä. Lisäksi hakkuiden ja metsänhoitotöiden yhteydessä kerättävät puiden latvukset, oksat, rangat ja osin myös kannot voidaan hakettaa ja käyttää energianlähteenä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
