• Video: Näin dreeveriltä sujuu peurajahti

    Tällä hetkellä Suomessa on noin pari tuhatta dreeveriä.
    Metsä
    13.11.201920:00
    Matti Tuominen

    Hirvieläintä ajavan koiran sallittu säkäkorkeusraja on kesäkuun alusta alkaen ollut 39 senttimetriä entisen 28 sijaan. Näin ollen dreevereillä on voinut jahdata esimerkiksi peuroja.

    Jahtikuksa seurasi dreeverivetoista peurajahtia Vantaan Seutulassa, lentokentän kupeessa.

    Dreeveri on Ruotsissa suosittu nimenomaan lyhyitä ajoja tekevänä koirana. Sellainen sopii mainiosti pienille metsästysalueille.

    Suomessa dreeverikokeessa kylläkin suositaan edelleen sitkeyttä, meillä on eri säännöt kuin Ruotsissa, Suomen dreeverijärjestön puheenjohtaja Timo Nurmiluoto sanoo.

    Hän on varma, että uuden säkäkorkeussäännön myötä dreeverien määrä Suomessa tulee kasvamaan. Tällä hetkellä Suomessa on noin pari tuhatta dreeveriä.

    Dreeveri on mahtava metsästäjä ja myös oivallinen perheenjäsen seurakoirana.

    Niitä käytetään jälkikoirina, ja onpa niitä nähty luolillakin, vaikka luolahommiin tämä sympaattinen kaveri on kyllä hiukan suurikokoinen.

    Toimitus: Olli Kangas

    Kuvaus ja leikkaus: Seppo Ahava

    Artikkelin aiheet
    dreeveri
    peurajahti
    koirametsästys
    Vantaa
    säkäkorkeussääntö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio