• 20 villisialle on varattu paikannuspannat – eläinten seurannalla halutaan muun muassa selvittää millaisissa elinympäristöissä ne liikkuvat

    Eläimiä yritetään pyydystää pääasiassa puurakenteisilla loukuilla Kaakkois-Suomessa.
    Helppoa villisikojen pyydystäminen ja pannoittaminen ei tule olemaan, sanoo erikoistutkija Mervi Kunnasranta.
    Helppoa villisikojen pyydystäminen ja pannoittaminen ei tule olemaan, sanoo erikoistutkija Mervi Kunnasranta. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    15.2.202007:30
    Sari Penttinen

    Luonnonvarakeskus (Luke) aloitti villisikojen pannoitushankkeen maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella tänä vuonna. Villisikoja yritetään pyydystää alkaen pääasiassa puurakenteisilla loukuilla Kaakkois-Suomesta.

    Paikannuspantoja on varattu tälle vuodelle yhteensä 20 villisialle, kertoo Luken erikoistutkija Mervi Kunnasranta.

    Helppoa eläinten pannoittaminen ei tule olemaan. Sika on älykäs eläin ja metsästyspaine on saanut ne epäluuloisiksi sekä aroiksi, pohtii Kunnasranta.

    Loukut viedään hyvissä ajoin ennen pyynnin aloittamista ruokintapaikoille, missä ruokintaa jatketaan. Pikku hiljaa ruokaa viedään loukkuun ja toivotaan, että eläimet rohkaistuisivat menemään sisälle. Riistakamerat valvovat tapahtumia.

    Loukuttaminen ja nukuttaminen pannoitusta varten on helpompi yhdistelmä kuin yöaktiivisen villisian ampuminen nukutuskiväärillä pimeässä. Nukutuskiväärillä pitäisi päästä 30 metrin etäisyydelle, kertoo Kunnasranta.

    Paikannuspanta laitetaan villisialle joko pantana tai pienemmille yksilöille liimataan karvoihin kiinni pienempi laite. Pantojen akku kestää pari vuotta, mutta Kunnasranta epäilee, että paikannuslaitteet eivät kestä eläinten matkassa niin kauan.

    Satelliittipohjainen seuranta paljastaa, mihin villisiat siirtyvät ja millaisia elinympäristöjä ne valitsevat. Paikannustietoa tarvitaan erityisesti kannan koon nykyistä tarkempaan arviointiin, villisian aiheuttamien maatalousvahinkojen seurantaan ja kannan hallintaan afrikkalaisen sikaruton varalta.

    Paikannuslaitteella varustettuja villisikoja saa metsästää vapaasti, mutta Kunnasranta toivoo, että pannoitettuja eläimiä säästettäisiin, jos suinkin mahdollista pannoittamisen työläyden takia.

    Artikkelin aiheet
    villisika seuranta
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    eläinten tutkimus
    paikannuspanta
    Kaakkois-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio