• Energiapuun pitää olla jatkossakin uusiutuvaa

    Johtaako päätös energiapuun siirtymiseen päästökaupan piiriin? Tällöin sille käy kuten turpeelle.
    Metsä|Energia
    24.9.202217:30
    Lukijalta
    Jari Karhu

    EU:n parlamentin päätös muuttaa kasvava puubiomassa ei-uusituvaksi on järjetön. Poliittisin päätöksin kaikki näköjään on mahdollista. EU:ssa musta voidaan muuttaa valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Fossiilinen maakaasu määriteltiin aiemmin vihreäksi energiaksi ja nyt tehdyllä päätöksellä primääripuu määriteltiin ei-uusiutuvaksi.

    Primääripuuksi on määritelty kaikki kaadettu tai muulla tavoin korjattu ja siirretty raakapuu sisältäen myös rangat, oksat, juuret ja kannot, pois lukien luonnonkatastrofeista, tuholaisista ja taudeista kärsivät puut.

    Nyt tehty päätös muuttaa vuosien 2017–2022 keskimääräisen energiapuun tuotannontason ylittävän osan ei-uusiutuvaksi ja jatkossa vuonna 2030 kokonaan ei-uusiutuvaksi. Tämä myös tarkoittanee, että energiapuu siirtyy päästökaupan piiriin ja sille käy kuten turpeelle.

    Kotimaisen energiapuun kysyntä nousi huomattavasti, kun venäläisen hakkeen tuonti loppui ja turpeen tuotanto oli vähentynyt päästökaupan korkean hinnan vuoksi. Tämä nosti suomalaisen energiapuun hintaa ja sen korjaaminen metsästä tuli kannattavaksi.

    Huomattavaa on, että vaikka hinta on noussut, raha jää kotimaahan, se tuottaa työtä ja toimeentuloa. Hinnannousun myötä olisi mahdollista saada metsien hoitorästit pienennettyä. Nyt hoitorästit Suomen metsissä ovat 700 000 hehtaaria raivausten osalta ja 800 000 hehtaaria ensiharvennusten osalta. Hyvä energiapuun keräämisen ja tuotannon kehitys uhataan vaarantaa nyt tällaisilla parlamentin päätöksillä.

    Parlamentin päätös uusituvan energian tasosta on 45 prosenttia energian koko tuotannosta maakohtaisesti. Suomella saavutettu taso on jo nyt ollut 43 prosenttia, josta puubiomassan osuus on merkittävä.

    Kun osaa puubiomassassa ei voida lukea enää uusituvaksi, jostain pitää löytyä korvaavia uusiutuvan energian lähteitä. Tämä aiheuttaa lisäkustannuksia. Edelläkävijää näköjään rangaistaan. Onneksi ei sentään vielä kielletty puun polttoa.

    Suomen on pidettävä puolensa ja tehtävä kaikkensa jatkoneuvotteluissa komission, neuvoston ja jäsenmaiden neuvoston välillä, jotta päätös kumotaan tai muutetaan järkevämmäksi.

    Jari Karhu

    Lappeenranta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi