Metsäteknologiayhtiö Kesla Oyj vahvistaa asemaansa puolustusteollisuudessa. Päätös on strateginen ja pohjautuu merkittävään tulevaisuuden potentiaaliin Nato-maiden lisätessä puolustusmenojaan.
Yhtiö tulee hyödyntämään olemassa olevia monikäyttötuotteitaan puolustus- ja turvallisuusratkaisuissa. Kesla Defence linkittyy yhtiön traktorivarusteliiketoimintaan, sillä suunnitellut sovellusalueet pohjautuvat vahvasti aiemmin lanseerattuun traktorivetoiseen monitoimiperävaunuun. Alun perin Suomen Puolustusvoimien kanssa kehitetyn Kerberoksen pääsovellus on tehokas maamiinojen asentamisessa. Kesla on aiemmin toimittanut Kerberos-monitoimiperävaunuja Puolustusvoimille 3,4 miljoonalla eurolla vuosina 2021–2023.
”Kesla Defence -tuotelinjan perustamisen myötä voimme keskittyä tehokkaammin puolustusteollisuuden suomalaiseen ja kansainväliseen asiakaskuntaan. Projektit puolustusteollisuudessa vaativat kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja tuloksia voi tyypillisesti odottaa aikaisintaan 3–5 vuoden kuluttua ensikontaktista”, Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Pasi Nieminen kertoo tiedotteessa.
Kesla Defence -tuotevalikoimaan kuuluu lisäksi sammutusvaunu maastopalojen hallintaan sotilasammunta-alueille.
Täysin omien Kesla Defence -tuotteiden lisäksi Kesla rakentaa kumppaniverkostoa, jossa integroidaan kumppanien puolustusteknologiaa Keslan laajaan valikoimaan maastossa ja maanteillä etenemiskykyisiin perävaunuratkaisuihin.
Keslan perävaunualustan avulla voidaan kehittää monipuolisia ratkaisuja, jossa sotilasteknologian suorituskyky pystytään viemään metsän suojaan operoitavaksi.
Kesla on hyväksytty Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäseneksi, joka on kotimainen puolustus-, ilmailu, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden toimialajärjestö.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
