• Kuhan kalastusta säännöstellään – selvitä täältä oman alueesi rajoitukset

    Tietyillä kalatalousalueilla on kuukauden mittaisia rauhoitusaikoja keväisin ja alkukesällä kuhan kuturauhan turvaamiseksi.
    Kuhan kutu alkaa, kun veden lämpötila kohoaa noin 12 asteeseen.
    Kuhan kutu alkaa, kun veden lämpötila kohoaa noin 12 asteeseen. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Kalastus
    13.5.202514:15
    Eija Vallinheimo

    Kuha kutee alkukesällä sisävesissä ja saaristossa. Kutuaika on kuhalle erityisen kriittistä aikaa, jolloin kala on myös haavoittuvimmillaan.

    Kevätkutuisen kuhan kutuaika ajoittuu yleensä touko–kesäkuuhun. Kutu alkaa, kun veden lämpötila kohoaa noin 12 asteeseen. Ennen varsinaista kutuaikaa koiraat valtaavat otolliset reviirit itselleen. Kudun jälkeen koiraskuha jää vartioimaan mätimunia ja on aggressiivisen tunkeilijoita kohtaan. Tuona aikana paikallaan viihtyvä kuha on erityisen helppo pyydystää ja mäti jää ilman suojelua, muistutetaan Tammisaaren–Pohjan kalatalousalueen tiedotteessa.

    Rajoitukset löytyvät Kalastusrajoitus.fi-karttapalvelusta.

    Kuhan kudun onnistumiseksi ja varmistamiseksi kalastusta on rajoitettu monilla kalatalousalueilla. Rajoitukset löytyvät Kalastusrajoitus.fi karttapalvelusta. Kalastajan velvollisuus on aina ennen kalaan lähtöä selvittää voimassa olevat kalastusrajoitukset.

    Suomessa on laajat yleiskalastusoikeudet ja hyvät kalastusmahdollisuudet. Kalastusrajoituspalvelusta löytyy tietoa, mitkä alueet ovat yleiskalastusoikeuksien ulkopuolella.

    Palvelusta löytyvät vesialueet, joissa ongintaa, pilkintää ja viehekalastusta on rajoitettu kalastuslain ja ELY-keskusten päätösten nojalla. Karttapalvelusta löytyvät myös luonnonsuojelulain mukaiset kalastuskieltoalueet, kalastusrajoitukset saimaannorpan suojelemiseksi, vaelluskalavesistöjen muut kalastusrajoitukset ja ELY-keskusten uuden kalastuslain mukaiset kalastusta rajoittavat päätökset sekä alueet, joilla kalastusta säännellään rajajokien paikallisilla kalastussäännöillä.

    Lisää aiheesta
    • Täytteet pysyvät kalan sisällä paremmin, jos kala on umpiperattu. Mikäli kaikki täyte ei sovi vatsaan, voi loput laittaa vuokaan kalan viereen.

      Kalastus | Tällä perkauskikalla saat kuhasta entistä maistuvampaa

    • Nämäkin lohet kuuluvat nyt ilmoitusvelvollisuuden piiriin.

      Kalastus | Kalastaja, saitko tällaisen kalan? Siitä tulee tehdä saalisilmoitus kaikkine tarvittavine tietoineen

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen