• Meritaimen lisääntyi menestyksekkäästi – poikastiheydet paikoin ennätyssuuria

    Meritaimenen lisääntymismahdollisuuksia Suomenlahdella ovat parantaneet runsassateiset syksyt, elinympäristöjen kunnostukset ja kalastuskuolevuuden pieneneminen.
    Monissa kaupunkipuroissa taimen on saatu lisääntymään uusissa elinympäristöissä esimerkiksi istuttamalla sitä sellaisiin puroihin, joissa taimenta ei ole aikaisemmin esiintynyt.
    Monissa kaupunkipuroissa taimen on saatu lisääntymään uusissa elinympäristöissä esimerkiksi istuttamalla sitä sellaisiin puroihin, joissa taimenta ei ole aikaisemmin esiintynyt. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    8.2.202116:17
    Anni-Sofia Hoppi

    Uhanalainen meritaimen lisääntyi viime vuonna menestyksekkäästi Suomenlahdella, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

    Poikastiheydet olivat paikoin ennätyksellisen suuria. Meritaimenen kantoja seurataan sähkökoekalastuksilla, joissa poikaset otetaan kiinni, nukutetaan ja vapautetaan virkoamisen jälkeen vahingoittumattomina takaisin jokeen.

    Meritaimenen lisääntymismahdollisuuksia Suomenlahdella ovat parantaneet runsassateiset syksyt, elinympäristöjen kunnostukset ja kalastuskuolevuuden pieneneminen.

    "Meritaimenen menestys riippuu monesta tekijästä, mutta lajin elinvoimaisuuden kannalta on rohkaisevaa, että Suomenlahdella lisääntyminen on elpynyt. Elinympäristökunnostusten lisäksi myös sateiden aiheuttamat runsaat virtaamat sekä kalastuksen säätely ovat edesauttaneet lisääntymistä", kertoo tutkija Ari Saura Luonnonvarakeskuksesta.

    Luonnonvarainen meritaimen on erittäin uhanalainen laji. Sen alkuperäisten kantojen tila vaihtelee jokikohtaisesti.

    Menestystä haittaavat taajaan asutuilla seuduilla taimenjokia ja -puroja uhkaavat erilaiset maankäyttömuodot sekä jätevesien satunnaispäästöt.

    Luonnossa syntyneet meritaimenet ovat kalastuslain mukaan rauhoitettuja.

    "Kalastuksen tarpeisiin istutetuista taimenista luonnossa syntyneet erottaa siitä, että niillä on rasvaevä. Istutetuilta taimenilta rasvaevä on leikattu pois", Saura opastaa.

    Pohjanlahdella meritaimenen lisääntyminen on Suomenlahtea heikompaa.

    Taimenen poikastiheydet ovat kehittyneet myönteisimmin Isojoella, missä viime syksyn koekalastuksissa havaittiin seurantahistorian toiseksi korkein keskimääräinen tiheys. Myös vaelluspoikasmäärien ja nousukalojen seurantojen perusteella Isojoen meritaimenkanta on hiljalleen vahvistumassa.

    Lestijoen taimenkanta on edelleen Suomen meritaimenkannoista selvästi heikoimmassa tilassa. Viime vuosina siellä on kuitenkin havaittu aiempaa useammin poikasia.

    Tornionjoen poikastiheydet ovat olleet 2000-luvun alusta lähtien korkeampia kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Kutukaloja ja niistä syntyviä poikasia on kuitenkin yhä vähän suhteessa lisääntymisalueiden määrään ja tuotantopotentiaaliin.

    Taimenia nousee seurantojen mukaan jokeen sekä keväällä että syksyllä. Keväällä jokeen nousevat taimenet kutevat saman vuoden syksyllä.

    "Syksyllä nousevat puolestaan talvehtivat joessa ja joko jatkavat seuraavana keväänä kutuvaellustaan kohti lisääntymisalueita tai palaavat kutematta takaisin merelle. Suurikokoiset merellä syönnösvaelluksella käyneet taimenet nousevat kudulle pieniinkin puroihin, mikä korostaa niiden merkitystä taimenkantojen hyvinvoinnille", Luken vaelluskaloihin erikoistunut asiantuntija Ville Vähä muistuttaa.

    Lue myös:

    Katso video: Taimenten lemmenleikit vetävät yleisöä keskellä kaupunkia

    Uhanalainen taimen kutee ja lisääntyy WWF:n ja K-ryhmän kunnostamissa virtavesissä

    Artikkelin aiheet
    meritaimen
    suomenlahti
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    taimenkannat
    jokialueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle