• Lauantaina alkavan metsänhoitoyhdistys-viikon teemana puukauppa

    Tarkista oman yhdistyksesi tapahtumatarjonta yhdistyksen nettisivulta.
    Metsänhoitoyhdistysviikon teemana on puukauppa.
    Metsänhoitoyhdistysviikon teemana on puukauppa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    14.9.201900:02
    Jarmo Palokallio

    Metsänhoitoyhdistykset esittäytyvät metsänomistajille jälleen tulevalla viikolla. Tapahtumatarjonta käynnistyy lauantaina Ähtäristä, jossa metsänomistajat kisaavat metsätaitojen Suomen mestaruuksista.

    "Metsänomistajaviikolla on tänä vuonna teemana puukauppa. Metsänomistajia muistutetaan puun katkonnan ja aiempien metsänhoitotöiden merkityksestä puukauppatulolle", kertoo viestinnän suunnittelija Anne Rauhamäki MTK:sta.

    Metsänhoitoyhdistys Suomenselkä järjestää metsänomistajien SM metsätaitokilpailut Ähtärissä lauantaina. Kilpailukeskuksena toimii Tuomarniemen metsäoppilaitos.

    Metsätaitokilpailussa kilpaillaan metsään merkityllä tehtäväradalla sellaisissa taidoissa, joita metsätaloudessa, metsän hoidossa ja puun myynnissä tarvitaan.

    Metsänomistajaviikolla järjestetään myös iltamia, metsäkävelyä, vierailuja tuotantolaitoksiin ja erityisesti naisille tai nuorille suunnattuja raivaussahakursseja sekä paljon muuta mielenkiintoista ja hyödyllistä.

    Esimerkiksi keskiviikkona pääsee Äänekosken Kartano-Kievarilla kuuntelemaan esitelmiä ilmastonmuutoksesta, HCV-alueista ja kiristyneistä puukauppaehdoista tai seuraamaan metsänhoitonäytöstä Iitin Sääskjärvelle.

    Metsänomistajaviikko muistuttaa metsänomistajia siitä, että metsänhoitoyhdistys on olemassa jäseniään varten.

    "Metsähoitoyhdistyksen jäsenenä et ole esimerkiksi puukaupassa sidoksissa yhteen puunostajaan, koska yhdistyksesi etsii sinulle aina parhaan puukauppakumppanin. Metsänhoitoyhdistykseltä saat kaikki tarvitsemasi metsäpalvelut edulliseen jäsenhintaan."

    Oman alueesi metsänhoitoyhdistyksen tapahtumat näet mhy.fi -sivulla valitsemalla yhdistys -valikosta alueesi yhdistyksen.

    Kaikki Metsänomistaja-viikon tapahtumat löydät tapahtumakalenterista osoitteesta www.mhy.fi/tapahtumat

    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistys-viikko
    puukauppa
    metsänomistajat
    SM metsätaitokilpailut
    Ähtäri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle